My account

login

registration

   Advertising R▼


 » 
Arabic Bulgarian Chinese Croatian Czech Danish Dutch English Estonian Finnish French German Greek Hebrew Hindi Hungarian Icelandic Indonesian Italian Japanese Korean Latvian Lithuanian Malagasy Norwegian Persian Polish Portuguese Romanian Russian Serbian Slovak Slovenian Spanish Swedish Thai Turkish Vietnamese
Arabic Bulgarian Chinese Croatian Czech Danish Dutch English Estonian Finnish French German Greek Hebrew Hindi Hungarian Icelandic Indonesian Italian Japanese Korean Latvian Lithuanian Malagasy Norwegian Persian Polish Portuguese Romanian Russian Serbian Slovak Slovenian Spanish Swedish Thai Turkish Vietnamese

Definition and meaning of hevonen

Definition

definition of Wikipedia

   Advertizing ▼

Synonyms

See also

   Advertizing ▼

Phrases

Analogical dictionary


hevonen (n.)


hevonen (n.)

moottori[Hyper.]


hevonen (n.)




hevonen (n.)






hevonen (n.)


Wikipedia

Hevonen

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee nisäkäslajia. Sanan muista merkityksistä katso Hevonen (täsmennyssivu).
Hevonen
Täysikasvuinen suomenhevosori
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:Aitotumaiset Eucarya
Kunta:Eläinkunta Animalia
Pääjakso:Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:Nisäkkäät Mammalia
Lahko:Kavioeläimet Perissodactyla
Heimo:Hevoseläimet Equidae
Suku:Equus
Laji:caballus
Kaksiosainen nimi
Equus caballus
Linnaeus, 1758
Katso myös
  Hevonen Wikispeciesissä

  Hevonen Commonsissa

Hevonen (Equus caballus) on suurikokoinen kavioeläimiin, tarkemmin hevoseläimiin kuuluva nisäkäs, jota ihminen on jo vuosituhansien ajan käyttänyt ruokana, ratsuna, veto- ja kantojuhtana sekä vetoeläimenä maatalous- ja metsätöissä. Traktorit ja autot ovat 1900-luvulla pitkälti syrjäyttäneet hevosen aiemmista käyttötarkoituksistaan, ja hevosesta on ainakin teollistuneissa maissa tullut lähinnä harrastuseläin. Moni työskentelee silti yhä ammatikseen hevosalalla. Suomessa arvioidaan hevosalalla työskentelevän kokopäiväisesti noin 4 500 ja osa-aikaisesti noin 9 000 henkilöä.[1]

Hevosilla on ollut pitkään erittäin merkittävä osa ihmisten kulttuurissa: esimerkiksi kymmeniätuhansia vuosia vanhoissa Lascaux'n luolamaalauksissa esiintyy hevosia. Ensin luultavimmin ruoaksi kasvatetut hevoset tulivat ihmiselle välttämättömiksi hyötyeläimiksi. Ihminen on jalostanut hevosia vähintään tuhansia vuosia: todennäköisesti vanhinta samankaltaisena säilynyttä hevosrotua eli arabianhevosta tiedetään jalostetun vähintään viidentuhannen vuoden ajan. Hevosrotuja ja -tyyppejä on nykyään jalostuksen myötä satoja, ja erilaisia käyttötarkoituksia on paljon. Lämminveriravureita käytetään raviurheiluun, lämminverisiä ratsurotuja eli täysiverisiä ja puoliverisiä hevosia lähinnä ratsastuksen eri lajeissa ja valjakkoajossa, ja raskastekoisia kylmäverirotuja työhevosina. Yleisroduksi katsottu suomenhevonen on erittäin monipuolinen: yksi ja sama hevonen voi elämänsä aikana kilpailla niin raveissa kuin ratsastuksen eri lajeissakin ja lisäksi tehdä pelto- tai metsätöitä. Joitakin hevosrotuja kasvatetaan nykyään lähinnä ihmisen silmäniloksi näyttelyeläiminä sekä lemmikkeinä.

New Forestissa vapaana vaeltavia puolivillejä poneja.

Sisällysluettelo

Esiintyminen

Hevosia esiintyy kesytettynä yleisenä maailmanlaajuisesti: esimerkiksi Yhdysvalloissa pelkästään maan yleisintä hevosrotua quarterhevosta on yli kaksi miljoonaa rekisteröityä yksilöä. Teollistumisen myötä hevosten määrä laski suurissa määrin useissa eri maissa, kun autot ja traktorit syrjäyttivät työ- ja vaunuhevoset.

Aidosti villeistä hevosista on jäljellä enää vain mongolialainen przewalskinhevonen. Se on ainoa nykyisin elävä villihevonen, jota ihminen ei ole koskaan kesyttänyt. On kuitenkin epäselvää, onko przewalskinhevosesta jäljellä enää kantoja, jotka eivät polveutuisi ainakin jossain vaiheessa vankeudessa (pääasiassa eläintarhoissa) eläneistä yksilöistä. Kesyhevosista villiintyneitä hevoskantoja on sen sijaan useita, joista tunnetuimmat ovat ehkä Pohjois-Amerikan mustangit ja Australian brumbyt. Britteinsaarilla elää monia hyvin vanhoja ponikantoja puolivilleinä.

Hevosten määrä Suomessa on kaksinkertaistunut viimeisten 25 vuoden aikana. Suomessa oli hevosia vuonna 2007 runsaat 70 000.[2] Hevosten määrän kääntyminen nousuun 1900-luvun lopulla on johtunut muun muassa ratsastuksen suosion kasvusta varsinkin aikuisten keskuudessa. Suomessa vuonna 2007 rekisteröityneinä olleiden hevosten noin 66 100 yksilön kannasta noin 24 300 (37%) oli lämminverisiä ravihevosia, noin 19 500 (30 %) suomenhevosia, noin 14 200 (21 %) lämminverisiä ratsuhevosia ja noin 8 100 (12 %) poneja.[2]

Ominaisuudet

Normaalikokoinen hevonen ja pikkuponi laitumella. Ihminen on jalostanut satoja erilaisia hevosrotuja.

Nykyhevosten koko vaihtelee jalostuksen ansiosta suuresti. Maailman pienimpien miniatyyrihevosrotujen edustajat ovat pienimmillään vain vajaan puolen metrin korkuisia eli keskimittaisen koiran kokoisia, kun taas maailman suurimman hevosrodun eli shirehevosen edustajat saattavat kasvaa yli kaksimetrisiksi. Tavallisimmin hevosen säkäkorkeus kuitenkin on jotakin väliltä 120–170 cm. Alle 148 cm korkeita hevosia saatetaan kutsua poneiksi, mutta sana poni voi asiayhteydestä riippuen perustua joko säkäkorkeuteen tai rotuun. Tiettyjä pieniä rotuja (esimerkiksi islanninhevonen) ei myöskään koosta huolimatta pidetä poni- vaan hevosrotuina.

Hevonen tulee täysikasvuiseksi rodusta ja yksilökohtaisista eroista riippuen 4–6-vuotiaana. Kesyhevonen saattaa elää jopa 50-vuotiaaksi mutta yleensä korkeintaan noin 30-vuotiaaksi. Elinikä vaihtelee suuresti roduittain, ja yleisesti ottaen karaistuneet kylmäveri- ja ponirodut elävät noin kymmenen vuotta vanhemmiksi kuin lämmin- ja täysiveriset. Luonnonvaraiset hevoset menehtyvät huomattavasti nuorempina, ja moni kesyhevonenkin joudutaan lähinnä ruoansulatuskanavan tai hengityselimistön sairauksien tai jalkavaivojen vuoksi lopettamaan 10–20 vuoden iässä.

Tiedosto:Adlisberg IMG 4207.JPG
Tuttujen laumatoverien seura, liikunta ja mahdollisuus laiduntamiseen ovat hevosen tärkeimmät perustarpeet.

Ravinto

Hevonen on erikoistunut ruohonsyöjäksi, ja sen luontaisinta ravintoa ovat huonosti sulavat ja runsaskuituiset heinäkasvit. Se tulee hyvin toimeen ravintoarvoltaan kehnolla kasviravinnolla, kunhan sitä on saatavilla runsaasti. Hevosen ruoansulatuselimistö onkin sopeutunut "toimimaan" ruoho- ja heinäravinnolla. Se saattaa luonnossakin syödä lisäksi myös kuorta, lehtiä, silmuja, hedelmiä ja juuria. Työssä olevalle kesyhevoselle syötetään korsirehun eli ruohon tai heinän ohella lisäenergian antamiseksi myös jyvärehuja (esimerkiksi kauraa ja maissia). Jotta hevonen ei sairastuisi, se on totutettava kaikkeen uudenlaiseen ravintoon vähitellen. Jyvärehun määrän on myös oltava oikeassa suhteessa sekä hevosen energiantarpeeseen että sen pääravintoonkin eli korsirehuun, jota hevosen täytyy jatkuvasti saada.

Hevosen ruoansulatusjärjestelmä on sopeutunut jatkuvaan laiduntamiseen: mahalaukku on kooltaan pieni. Mahdollisuus "napostella" jatkuvasti korsirehua on tärkeää hevoselle myös henkisenä virikkeenä. Mikäli hevoselle annetaan suhteessa liian paljon runsasenergistä rehua korsirehun määrään nähden, hevonen voi laiduntamisen puutteessa jyrsiä karsinan tai aitauksen puurakenteita tai syödä pahnoja tai jopa ulosteita.

Käyttäytyminen

Hevonen on sosiaalinen laumaeläin. Luonnonoloissa se elää laumoissa, joihin hallitsevan oriin lisäksi kuuluu noin 3–8 tammaa varsoineen. Lauman "moraalisena" johtajana toimii vanha ja kokenut tamma, ja johtajaori toimii enemmänkin lauman vartijana ja puolustajana. Varsat jättävät lauman 2–4 vuoden iässä ja liittyvät ennen pitkää toiseen laumaan. Orivarsat saattavat elää pitkäänkin "poikamiesryhmissä" ennen kuin keräävät itselleen oman lauman.

Pako ja puolustautuminen

Hevonen on liikunnallinen eläin — tämä yksilö huvittelee potkimalla ilmaan. Rento suu ja kaulan asento paljastavat käytöksen leikiksi.

Saaliseläimenä hevonen on hyvin herkkä ja säikky kaikenlaisille ympäristönsä muutoksille ja yllättäville tilanteille. Sen ensimmäinen ja välitön reaktio kaikkeen yllättävään on pako siltä varalta, että kyseessä on petoeläin. Hevonen onkin varsin nopea ja kestävä juoksija, ja nopeimmat yksilöt voivat yltää lyhyillä matkoilla jopa 60–80 kilometrin tuntinopeuksiin. Hevonen kykenee myös hyppäämään melko korkealle ja pitkälle, vaikkakin se luonnossa yleensä mieluummin kiertää esteet.

Mikäli pakeneminen ei ole mahdollista, hevonen puolustautuu potkimalla ja tarvittaessa puremalla. Hevosen potku on voimakas ja voi tappaa ihmisen esimerkiksi osuessaan päähän. Hevoset itse eivät isokokoisina ja vankkoina eläiminä luonnonoloissa yleensä saa toistensa potkuista ruhjetta pahempia vammoja, mutta kesyhevosten kavioissa usein olevat metalliset kengät lisäävät potkujen tehoa huomattavasti. Erityisen vakavia vammoja voi koitua liukkailla keleillä käytetyistä hokkikengistä.

Kesyhevosen luontaista pakoreaktiota hillitsee jalostustausta, koulutus ja tottuminen ihmisten elinpiirissä yleisiin ärsykkeisiin sekä turvautuminen pelottavissa tilanteissa ihmiseen johtajana. Jos esimerkiksi hevosen luotettavaksi kokema ratsastaja pysyy yllättävässä tai uhkaavassa tilanteessa rauhallisena, hevonen seuraa hänen esimerkkiään ja jää aloilleen, vaikka saattaakin säpsähtää. Vastaavasti ratsastajan säikähtäminen voi saada hevosenkin pelästymään.

Laumahierarkia

Hevosilla on keskenään aina arvojärjestys, joka helpottaa ja selkeyttää lauman elämää: kukin hevonen tietää, mitkä hevoset väistyvät sen tieltä ja mitä yksilöitä sen on itse väistettävä. Tässä arvojärjestyksessä on kyse enemmän hevosten luonteesta ja itseluottamuksesta kuin esimerkiksi niiden koosta, ja monenkirjavassa kesyhevoslaumassa voi käydä niinkin että pikkuponi komentelee paljon isompia laumatovereitaan. Laumassa on myös aina yksi yksilö, jonka esimerkkiä muut seuraavat oudoissa tilanteissa ja vaaran uhatessa. Tämä yksilö ei ole lauman nokkimisjärjestyksessä korkeimmalla oleva nuori, voimakas ja aggressiivinen eläin, vaan todennäköisimmin vanha ja kokenut tamma.

Uuden hevosen liittyessä laumaan ja erityisesti kahden oriin kohdatessa saattaa aluksi seurata kahnauksia, joissa tulokkaan asema laumassa selviää. Varsinainen tappeleminen on kuitenkin saaliseläimelle vaarallista voimavarojen tuhlaamista eikä ole hevosille luonteenomaista: yleensä jompikumpi yksilö antaa pian periksi hyväksyen alemman aseman.

Aistit ja älykkyys

Erittäin valppaana oleva täysiveritamma: korvat osoittavat suoraan eteenpäin ja silmät ja sieraimet ovat täysin auki valmiina vastaanottamaan pienetkin viestit.

Hevonen ei ole kovin tarkkanäköinen, ja siitäkin syystä se säikähtää helposti oudonnäköisiä esineitä ja yllättäviä liikkeitä. Koska hevosen silmät sijoittuvat melkein pään sivuille, se näkee yhtä aikaa molemmilla silmillään ja näin ollen kolmiuloitteisesti ainoastaan kapealle alueelle aivan edessään. Muu näkökenttä on sinänsä hyvin laaja ja ulottuu molemmilla sivuilla melkein hevosen taakse, mutta näkö on tällä alueella kaksiuloitteista ja herkintä huomaamaan kaikenlaisen pienenkin liikkeen. Värejä hevonen näkee selvästi ihmistä huonommin. Sen hämärä- ja pimeänäkö sen sijaan on normaalisti niin hyvä, että hevosella on turvallista ratsastaa ja jopa hypätä esteitä yön pimeydessäkin.

Hevosen kuulo on hyvin tarkka, ja korviaan kääntelemällä se pystyy erittäin hyvin tunnistamaan eri äänten tulosuunnan. Hajuaisti on melko kehittynyt. Hevoset tunnistavat toisensa muun muassa hajusta; hevosten tutustuessa toisiinsa tai tervehtiessä toisiaan on tyypillistä, että ne panevat turpansa lähekkäin ja haistelevat toisen hengitystä hetken. Monet hevoset toimivat näin myös ihmisten suhteen.

Hevosta ei pidetä perinteisessä mielessä erityisen älykkäänä eläimenä. Se on kuitenkin motorisesti etevä liikkuja ja erittäin herkkä aistimaan toisten hevosten ja ihmisenkin mielentilan ja pienetkin liikkeet ja eleet. Erittäin sosiaalisena eläimenä hevonen myös pyrkii miellyttämään varsinkin niitä muita hevosia ja ihmisiä, jotka se katsoo johtajakseen. Johdonmukaisesti opetettuna se oppiikin yhdistämään vaativia ja monimutkaisiakin suorituksia tiettyihin hienovaraisiin, mutta selkeisiin merkkeihin. Tämä mahdollistaa hevosten hyvin monipuolisen käytön ratsastuksessa, ajossa, työssä ja vaikkapa sirkusnäytöksissä. Luonnollinen hevosmiestaito hyödyntää juuri hevosen sosiaalista älykkyyttä koulutusmenetelmissään. Tunnettu esimerkki hevosen sosiaalisesta "lukutaidosta" on Viisas Hans, joka vaikutti osaavan laskea ja ilmoitti laskutehtävien tulokset koputtamalla jalallaan maata. Todellisen laskutaidon sijasta temppu perustui kuitenkin siihen, että hevonen vaistosi yleisön mielenliikkeet ja osasi lopettaa koputtamisen juuri oikean vastauksen kohdalla.

Kaksi ponia nujakoi keskenään. Leikkitappelut ovat hevosille yleinen leikin muoto.
Tiedosto:Pferde knabbern.JPG
Hevosten sosiaalista käyttäytymistä: toisilleen tutut yksilöt rapsuttavat hampaillaan toisiaan kohdista, joihin on itse vaikea yltää.

Sosiaaliset suhteet

Lajitovereiden seura on yksi hevosen tärkeimmistä perustarpeista. Ihanteellisessa tapauksessa kesyhevosetkin voivat elää suurimman osan vuorokaudesta suhteellisen samana pysyvän pienen lauman seurassa tarpeeksi suuressa aitauksessa, jossa ne voivat sekä helposti väistää toisiaan tarpeeksi kaukaa mutta myös kirmailla ja peuhata yhdessä. Ilman seuraa hevonen muuttuu alakuloiseksi ja saattaa menettää jopa ruokahalunsa. Toisaalta jotkin yksilöt vaikuttavat viihtyvän melko hyvin myös yksin.

Hevosten tiedetään muodostavan myös laumaolosuhteissa tiiviimpiä toverisuhteita tiettyjen yksilöiden kesken. Tällaiset toverukset yleensä sietävät toisiaan tavanomaista lähempänä itseään "oman tilansa" sisäpuolella ja esimerkiksi laiduntavat usein lähekkäin. Toisaalta tietyt yksilöt eivät totuttelusta huolimatta välttämättä koskaan siedä toistensa läheistä seuraa. Jotkin yksilöt ovat erittäin seurankipeitä mutta toisaalta arkoja vieraiden hevosten seurassa. Esimerkiksi joillakin kilpahevosilla saattaa olla "kokopäiväseuralaisena" pikkuponi, joka otetaan tämän mukaan myös kilpailumatkoille.

Nuoret hevoset tottuvat helposti uusien laumatoverien seuraan, mutta jotkin yksilöt ja erityisesti vanhat, tiettyihin järjestelyihin tottuneet hevoset saattavat uuteen laumaan jouduttuaan jäädä ulkopuolisiksi ja innottomiksi osallistumaan lauman puuhiin. Pitkään yhdessä olleille toveruksille toisen kuolema tai siirto muualle voi olla kova kokemus ja johtaa masennukseksi tunnistettaviin muutoksiin käytöksessä.

Hevoselle on tärkeää olla säännöllisesti vuorovaikutuksessa muiden hevosten kanssa, ja jopa pelkkä näkö- ja kuuloyhteys toiseen hevoseen on parempi kuin ei mitään. Mikäli toisen hevosen seuraa ei voida järjestää, seuraavaksi paras vaihtoehto hevosen kannalta on esimerkiksi aasin tai muulin seura. Muutkin laumoissa elävät sosiaaliset eläimet kuten naudat ja lampaat soveltuvat hevosen seuraksi - tiedetäänpä hevosten kiintyneen jopa koiriin, tallikissoihin ja kaneihin.lähde? Myös runsas sosiaalinen vuorovaikutus ihmisen kanssa voi tyydyttää hevosen tarvetta sosiaalisuuteen. Paras vaihtoehto on kuitenkin aina toinen hevonen.

Luonne ja temperamentti

Uhkaava irvistys: hampaat esillä ja korvat litteänä luimussa. Yleensä hevosten välisessä kommunikaatiossa pelkät uhkaavat eleet riittävät ja varsinaiset tappelut ovat melko harvinaisia.

Hevosilla on usein selkeästi erottuvat persoonallisuudet. Hevosyksilön luonne ja temperamentti vaihtelevat paitsi yksilöittäin myös roduittain ja hevostyypeittäin. Esimerkiksi puolivilleistä kannoista polveutuvat ponit ovat usein nokkelia ja nopeita oppimaan, ja nopeiksi laukkahevosiksi jalostetut englannintäysiveriset kiihkeitä ja herkkiä. Valtavan voimakkaiden kylmäverihevosten on täytynyt olla jo turvallisuussyistä rauhallisia ja auliita tottelemaan. Ylipäätään ihmisen jalostustoiminnassa luonteen kehittäminen helpommaksi käsitellä on ollut tärkeä tavoite, ja jalostuksesta on poistettu vihamieliset ja vikuroivat yksilöt. Toisaalta erityisen menestyneiden urheiluhevosten osalta tästä säännöstä on tehty poikkeuksia: kuuluisa esimerkki hurjaluonteisesta mutta sensaatiomaisen menestyksekkäästä hevosesta on erittäin nopea ravuriori Nevele Pride, joka jätti satoja jälkeläisiä.

Tammoja pidetään usein hieman oikukkaina, mihin vaikuttaa paljolti kiimakiertoon liittyvä hormonitoiminta. Kiimakierron vaikutus tamman käytökseen, käyttökelpoisuuteen ja hyvinvointiinkin on joskus niin voimakas, että tamma katsotaan parhaaksi steriloida "ruunatammaksi"; toimenpide on oriin kastroimiseen verrattuna iso ja harvinainen, mutta sterilointi helpottaa ääritapauksissa tamman elämää ja käsittelyä huomattavasti. Oriit puolestaan ovat yleensä rohkeita ja sitkeitä mutta vaativat kokeneen käsittelijän ja huolellisen koulutuksen. Ruunat ovat tavallisesti tasaluonteisia, varsinkin jos ne on ruunattu jo varsana tai korkeintaan muutaman vuoden iässä. Myöhemmällä iällä ruunatut ruunat saattavat kuitenkin jatkaa tottumuksesta orimaista käytöstä ja esimerkiksi tapella muiden hevosten kanssa ja pyrkiä astumaan kiimassa olevia tammoja.

Kommunikaatio

Tämä seurankipeä tamma kutsuu hirnuen vain muutaman metrin päässä olevaa toveriaan. Eteenpäin osoittavat korvat sekä avonaiset silmät ja sieraimet kielivät jännittyneestä mielentilasta.

Vaikka hevosilla on lukuisia selkeämerkityksisiä äännähdyksiä, niiiden kommunikaatio on suureksi osaksi äänetöntä. Hevosella on monimutkainen elejärjestelmä, jolla se viestii vaistomaisesti käyttäen muun muassa häntäänsä, vartalon sijaintia ja asentoa muiden hevosten suhteen sekä pään ja korvien asentoja. Hevosen elekielen perusteet ovat kaikilla hevosilla samat, ja varsat käyttävät eleitä heti synnyttyään, joskin laumassa korkeassa asemassa olevien tammojen varsat oppivat ilmeisesti emältään mallia katsoen käyttämään korkea-arvoisen hevosyksilön itsevarmaa ja hallitsevaa viestintää. Yksilöiden välillä on kuitenkin eroja, ja oppimisen kautta yksittäisen hevosen elekieli saattaa muuttua suurestikin. Esimerkiksi hevonen, jota on rankaistu jalkojen nostelemisesta (varoittava ele), saattaa kimmastuessaan potkaista suoraan ilman varoitusta.

Erilaiset hevosen eleet ja asennot voivat ilmaista esimerkiksi välinpitämättömyyttä, kiinnostusta, pelästymistä, aggressiota, leikkisyyttä, alistumista, kiihtyneisyyttä, tyytyväisyyttä ja vaarattomuutta (varsojen maiskutusele). Eri eleiden ja asentojen yhdistelmät mahdollistavat erittäin monimutkaistenkin mielentilojen yhdistelmien ilmaisemisen ja tulkinnan.

Ääntely

Hevosen ääntelystä tunnetuimpia lienevät hirnuminen ja hörähtely. Hirnuminen on yleensä kutsu tai tervehdys toiselle hevoselle ja hörinä ystävällinen tervehdys. Muita yleisiä äännähdyksiä ovat muiden muassa terävä pärähdys tai korskahdus (jotakin kiinnostavaa tai yllättävää tapahtuu), pitkä raskas puuskahdus tai huokaus (tyytyväisyys ja rentous) sekä vingahtelu (ärtymys, kiihtyneisyys). Kovaääninen kiljahdus on usein aggressiivinen, uhkaava vastalause, mutta oriit ja tammat kiljahtelevat toisilleen myös astumista edeltävän kosiskelun aikana. Vingahtelu tai kiljahtelu voi kuulua myös leikkiin.

Ääntelyn ja erityisesti hirnunnan laatu ja sävy vaihtelee yksilöittäin ja tilanteittain. Hirnunta voi yhdellä hevosella kuulostaa korkealta ja kirkkaalta, ja toisella karkealta ja miltei karjunnalta. Aitoa karjuvaa kiljuntaa kuulee hevosten, yleensä oriiden, tapellessa tosissaan.

Vastasyntynyt varsa voi nousta seisomaan vasta minuuttien ikäisenä. Muutaman tunnin ikäisenä se jo todennäköisesti seuraa emäänsä ketterästi.

Lisääntyminen

Oriit saavuttavat sukukypsyyden aikaisintaan noin 1,5-vuotiaina ja tammat yleensä noin 2,5–3,5-vuotiaina, joskin tamma voi joskus tiinehtyä jo yksivuotiaana ja varsoa kaksivuotiaana. Vahinkotiineyksien estämiseksi orivarsat yleensä erotetaan tammavarsoista ja ylipäätään tammoista noin puolentoista vuoden iässä tai viimeistään niiden alkaessa käyttäytyä orimaisesti ja osoittaa sukupuolisen kiinnostuksen merkkejä tammoja kohtaan. Yleistä on myös orivarsojen ruunaus 1–2 vuoden iässä, jotta ne voivat ongelmitta jatkaa ulkoilemista tammojen kanssa. Yleensä niin oriita kuin tammojakin käytetään tarkoituksella siitokseen aikaisintaan 3-vuotiaina.

Hevosten luontainen paritteluaika on pohjoisella pallonpuoliskolla toukokuusta syyskuuhun, ja tamman normaali kiimakierto on tuona aikana noin 21 vuorokautta. Kiiman ulkoiset oireet kestävät 4–10 vuorokautta. Tiinehdyttyään tamma kantaa varsaa normaalisti noin 11 kuukautta. Varsominen on nopea tapahtuma, mutta tamma voi viivästyttää sen alkamista jopa useita viikkoja, mikäli olosuhteet eivät vaikuta sopivilta.

Tamma voidaan tiinehdyttää joko luonnollisesti astuttamalla tai keinosiemennyksellä. Astuminen voi tapahtua joko hevosten ollessa vapaana laitumella tai valvotuissa ja säädellyissä olosuhteissa. Astutukseen liittyy aina riskejä, koska hevoset voivat vahingoittaa toisiaan esimerkiksi potkimalla. Arvokkaita siitosoreja voidaan suojella ei-suosiollisen tamman potkuilta esimerkiksi kiinnittämällä tamma erityiseen astutuskarsinaan tai -telineeseen tai käyttämällä keinosiemennystä. Hevosilla esiintyy myös sukupuoliteitse tarttuvia sairauksia, joiden leviämistä on vaikea valvoa luonnollisissa astutuksissa. Näistä syistä keinosiemennyksen käyttö on yleistynyt.

Keinosiemennyksessä on myös se etu, että oriin yhdestä sperma-annoksesta riittää yleensä useiden tammojen siemennykseen. Sperma kerätään hyppyyttämällä oritta tätä tarkoitusta varten rakennetun pukin päälle. Jotkut oriit eivät kuitenkaan suostu astumaan pukkia, joten niille on käytettävä niin kutsuttua pukkitammaa, jolta yleensä on poistettu munasarjat ja jolle aikaansaadaan kiima hormonivalmisteella.

Käyttö

Ihminen kesytti hevosen nykytietämyksen mukaan aikavälillä 4500−2500 eaa. Euraasian aroilla. Noin vuoteen 1000 eaa. mennessä kesyhevonen oli levinnyt Aasian, Euroopan ja Pohjois-Afrikan alueille.[3] Pohjois- ja Etelä-Amerikan mantereilta alkuperäiseen eläimistöön kuuluneet hevoseläimet kuolivat sukupuuttoon noin 8000 eaa. mennessä, ja hevonen saapui näille mantereille uudelleen vasta kesyhevosena eurooppalaisten valloittajien mukana 1500-luvulla.

Ihmisen ravintona

Hevosen alkuperäisin käyttötarkoitus ihmisen hallinnassa on ollut lihantuotanto. Hevosia on myös lypsetty esihistoriallisista ajoista lähtien.

Nykyään esimerkiksi Ranskassa ja Italiassa hevosenlihasta pidetään ja hevosia kasvatetaan myös suoraan teuraaksi. Ulkomailta Suomeen tuodaan hevosenlihaa miljoona kiloa vuodessa. [4] Suomessa ravinnoksi jalostetaan lähinnä huonon kilpailumenestyksen tai loukkaantumisen vuoksi lopetettujen hevosten lihaa, eikä hevosenlihaa juurikaan syödä sellaisenaan, vaan se jatkojalostetaan esimerkiksi meetvurstiksi. Hevosia teurastetaan Suomessa vuosittain noin tuhat (vuonna 2006 teurastettiin noin 920 hevosta[5]). Hevosia lopetetaan Suomessa vuosittain kaikkiaan noin 4 000.[6] Sairauden vuoksi lopetettujen hevosten liha ei lääkitysten takia yleensä kelpaa ihmisravinnoksi.

Hevosen maitoa käytetään nykyään ihmisen ravintona joissakin Keski-Aasian maissa. Siitä valmistetaan kumissia.

Hevosurheilu

Hevosurheilulajeja on lukuisia, mutta Suomessa yleisimpiä ovat ravikilpailut ja koulu-, este- ja kenttäratsastus. Valjakkoajo-, lännenratsastus-, matkaratsastus-, islanninhevosratsastus- ja vikellyskilpailuita järjestetään meillä jonkin verran, ja Suomessa harrastetaan pienessä mittakaavassa myös hevospooloa. 1960-luvulle saakka maassamme järjestettiin laukkakilpailuitakin, mutta satunnaisia näytösluontoisia tai leikkimielisiä lähtöjä lukuun ottamatta niitä näkee nykyään lähimmillään Ruotsissa ja Venäjällä.

Suomalaisen raviurheilun ja hevoskasvatuksen valtakunnallinen keskusjärjestö on Suomen Hippos ry. Ratsastusurheilun keskusjärjestö on Suomen Ratsastajainliitto ry (SRL).

Hevonen harrastuksena

Suomenhevonen hoitajineen

Ratsastus ja hevosten hoitaminen on nykyisin erityisesti tyttöjen suosima harrastus, joka viime vuosina on yleistynyt voimakkaasti nuorten ja vanhempienkin naisten harrastuksena. Ratsastusta harrastavat pojat ja miehet ovat yleensä vähemmän kiinnostuneita hevosenhoidosta ja keskittyvät ratsastajana kehittymiseen sekä kilpailemiseen erityisesti esteratsastuksessa. Suomessa on noin 150 000 ratsastuksen harrastajaa.[7] Harrastaminen tapahtuu pääsääntöisesti ratsastuskouluilla, ja ratsastuksen ohella talleilla hoidetaan hevosia ja poneja. Opetushevosilla saattaa kullakin olla oma vapaaehtoinen hoitajansa tai useitakin hoitajia, jotka huolehtivat hoitohevosensa puhdistamisesta ja opetustunneille valmistelemisesta esimerkiksi tiettyinä viikonpäivinä. Oman hevosen pitokaan ei ole ratsastuksen harrastajien keskuudessa harvinaista. Hevosen hoito on kuitenkin vastuullista ja vie päivittäin runsaasti aikaa, ja hevosen ylläpito tulee varsin kalliiksi varsinkin, jos ei asu maaseudulla ja pysty pitämään hevostaan omassa tallissa.

Hevosharrastus saattaa keskittyä myös raviurheiluun. Ravimaailma on ratsastusta miehisempi, mutta nuoretkin tytöt saattavat toimia hevosenhoitajina ja valmennusapulaisina ja päätyä myös työskentelemään ravihevosten parissa hoitajina, ohjastajina tai valmentajina. Ravikilpailujen seuraaminen ja siihen liittyvä veikkaus on myös suosittua ajanvietettä.[8]

Nuoret hevosharrastajat laativat usein hevosaiheisia internetsivuja, osallistuvat hevosaiheisten foorumien keskusteluihin ja saattavat myös harrastaa virtuaalista hevosenhoitoa. Melko yleistä on myös hevosten valokuvaaminen sekä esimerkiksi jouhinippujen keräily. Ennen Internetin käytön yleistymistä keräiltiin myös esimerkiksi hevosten sukutietoja.

Hevosten nimitykset ja värit

Nimitykset

Varsa, tamma ja ori.

Sukupuolen mukaan

Maitovarsa itse teossa.

Iän mukaan

  • Maitovarsa on vieroittamaton, emänsä maitoa imevä varsa.
  • Varsa on alle nelivuotias hevonen.
  • Nuori hevonen on 4–6-vuotias hevonen.
  • Remontti on ratsuksi koulutettavana oleva hevonen. Se on yleensä nuori (noin 3–5-vuotias) mutta saattaa olla vanhempikin hevonen, jota uudelleenkoulutetetaan esimerkiksi ravurista ratsuksi.

Lähinnä hevosurheilusäännösten vuoksi hevosen ikävuosi vaihtuu virallisesti 1. tammikuuta (eteläisellä pallonpuoliskolla 1. elokuuta).

Tyypin mukaan

Miniatyyrihevonen on täysikasvuisenakin vain suurehkon koiran kokoinen.
  • Ponit ovat pienikokoisia (säkäkorkeus alle 148 cm) ja "isoja hevosia" suhteellisesti lyhytjalkaisempia ja tanakampia.
  • Kylmäveriset ovat raskaita ja vahvoja hevosrotuja, joita käytetään työhevosina.
  • Lämminveriset ovat kevyitä, vilkkaita ja nopeita hevosrotuja, joita käytetään laukka- ja ravikilpailuissa, ratsuina ja ajohevosina.
  • Puoliveriset ovat kylmä- ja täysiveristen risteytyksistä syntyneitä lämminverisiä ratsu- ja ajohevosrotuja.
  • Täysiveriset ovat erityisen pitkään puhtaina jalostettuja ja kevytrakenteisia lämminverirotuja.
  • Miniatyyrihevoset ovat poni- tai hevostyyppisiä erittäin pienikokoisia (säkäkorkeus alle 90 cm, jopa alle 50 cm) hevosia.
  • Hunter on ajometsästykseen, lähinnä ketunmetsästyskäyttöön kehitetty hevostyyppi. Hunterit ovat kestäviä, nopeita ja hyviä hyppäämään, ja niitä saatetaan käyttää myös esteratsuina.[9]
  • Cobit ovat melko pienikokoisia vankkarakenteisia hevosia, jotka on tarkoitettu lähinnä hyväluonteisiksi yleis- ja metsästysratsuiksi.[9]
  • Hack-hevoset on tarkoitettu tyylikkäiksi ja miellyttäviksi yleisratsuiksi.[9]
  • Pooloponit ovat erityisesti hevospoolon tarpeisiin kehitettyjä nopeita, rohkeita ja erittäin ketteriä melko pienikokoisia hevosia.[9]
  • Ratsuponi on erityisesti lasten ratsuksi kehitetty kevyenpuoleinen ponityyppi. Ratsuponin tulee olla hyväliikkeinen ja -luonteinen.[9]

Käytön mukaan

Tiedosto:Sulky racing Vincennes DSC03735 cropped.JPG
Ravuri eli ravihevonen.

Värit

Hallakkovärien uskotaan olevan hevosen alkuperäisin väritys. Kuvassa ruunihallakko islanninhevonen.
Ruunikko hevonen. Ruunikon eri sävyt ovat yleisimpiä kesyhevosilla esiintyviä värejä.
Pääartikkeli: Hevosten värit

Hevosen alkuperäinen väritys lienee ollut hallakko: esimerkiksi Lascaux'n luolan kymmeniä tuhansia vuosia vanhoissa maalauksissa esiintyvät hevoset ovat tunnistettavissa hallakoiksi. Nykyisinkin elävä viimeinen aidosti villi hevoslaji przewalskinhevonen on aina ruunihallakko, ja 1800-luvun lopussa sukupuuttoon kuollut tarpaani taas oli hiirakko eli mustapohjainen hallakko. Eri rotuja risteyttämällä kehitetty "uusi tarpaani" on sekin miltei aina hiirakko.

Kesyhevosilla esiintyy useita kymmeniä eri värejä. Yleisimmät niistä ovat niin kutsutut perusvärit eli rautias, ruunikko tai musta. Jokainen hevosyksilö on geneettisesti jokin näistä kolmesta. Perusväriä voi muuttaa yksi tai useampi lukuisista väriin vaikuttavien geenien alleeleista, jolloin pohjaväri esimerkiksi haalistuu osittain tai kokonaan (diluutiovärit), jää muodostumatta yksittäisissä karvoissa (päistäriköt, päistär- ja sekakarvaiset), jää muodostumatta tietyillä yhtenäisillä alueilla (kirjavat, tiikerinkirjavat) tai muuttuu hevosen iän myötä harmaaksi ja lopulta kauttaaltaan valkoiseksi (kimot).

Valkoinen hevonen on useimmiten kimo, joka on iän myötä ehtinyt harmaantua täysin valkoiseksi. Jo syntyessään valkoinen hevonen on valkovoikko tai hyvin valkovoittoinen kirjava tai tiikerinkirjava. Albiinoja ei hevoseläimissä ole lainkaan; albiinoutta aiheuttavaa geeniä ei ole todettu hevoseläimissä. Albiinoa muistuttavia mutta osittain pigmentoituneita värityksiä ovat muun muassa kermanvaalea ja sinisilmäinen valkovoikko ja dominanttivalkoinen. Täysvalkoisena syntyvät myös homotsygootit frame overo -kirjavat varsat, mutta nämä yksilöt kuolevat geenivirheen vuoksi parin päivän sisällä syntymästään.

Kaikilla hevosväreillä ei ole toistaiseksi vakiintuneita suomenkielisiä nimityksiä. Tämä pätee erityisesti väreihin, jotka ovat Suomessa harvinaisia (samppanjavärit, tiikerinkirjavuuden eri muodot), mutta myös suhteellisen tavallisen (lehmän)kirjavuuden eri tyypeistä käytetään toistaiseksi englanninkielistä terminologiaa.

Tällä mustalla hevosella on merkkeinä laukki ja kolme puolisukkaa.

Merkit

pääartikkeli: Merkki (hevonen)

Merkeiksi kutsutaan hevosyksilön erityisiä tuntomerkkejä, jotka ovat lähinnä valkeita alueita hevosen päässä (tavallisimmin otsalla ja turvalla) ja jaloissa (sukat). Myös tummia ja muunlaisia merkkejä kuitenkin on. Valkoisten merkkien alueelta hevosen iho on aina vaaleanpunainen. Pienehköt valkeat merkit ovat tavallisia eikä niitä yleensä mielletä kirjavuudeksi, vaikka ne saattavatkin olla jonkin kirjavuusgeenin aiheuttamia. Jos valkeaa on rungossa, hevosta kutsutaan kirjavaksi.

Lajiristeytykset

Hevonen voi risteytyä muiden hevoseläinten kanssa. Tällaiset lajiristeymät perivät molempien lajien ominaisuuksia ja ovat lähes aina steriilejä. Hevoseläinristeymät eivät ole pelkkä kuriositeetti, sillä muulit ovat hyvinä käyttöeläiminä olleet jo kauan erittäin suosittuja ja haluttuja ja niitä kasvatetaan edelleen maailmalla runsaasti.

  • Hevosen ja aasin risteytystä kutsutaan nimellä muuli tai muuliaasi. Muulin isä on aasi ja emä hevostamma, kun taas muuliaasin isä on hevosori ja emä aasitamma.
  • Hevosen ja seepran risteytys on sebroidi (jota kutsutaan joskus myös tarkemmin nimellä zorse).

Katso myös

Tunnettuja hevosia

Aleksanteri kesyttää Bukefaloksen, F. Schommer (Saksa), 1800-luvun loppu.

Tunnettuja kuvitteellisia hevosia

Hevosta muistuttavia taruolentoja

Lähteet

  • Kidd, Jane: Maailman hevoset: rodut ja kasvatus. WSOY, 1988. ISBN 951-0-15117-3.

Viitteet

Aiheesta muualla

.

 

All translations of hevonen


sensagent's content

  • definitions
  • synonyms
  • antonyms
  • encyclopedia

Webmaster Solution

Alexandria

A windows (pop-into) of information (full-content of Sensagent) triggered by double-clicking any word on your webpage. Give contextual explanation and translation from your sites !

Try here  or   get the code

SensagentBox

With a SensagentBox, visitors to your site can access reliable information on over 5 million pages provided by Sensagent.com. Choose the design that fits your site.

Business solution

Improve your site content

Add new content to your site from Sensagent by XML.

Crawl products or adds

Get XML access to reach the best products.

Index images and define metadata

Get XML access to fix the meaning of your metadata.


Please, email us to describe your idea.

WordGame

The English word games are:
○   Anagrams
○   Wildcard, crossword
○   Lettris
○   Boggle.

Lettris

Lettris is a curious tetris-clone game where all the bricks have the same square shape but different content. Each square carries a letter. To make squares disappear and save space for other squares you have to assemble English words (left, right, up, down) from the falling squares.

boggle

Boggle gives you 3 minutes to find as many words (3 letters or more) as you can in a grid of 16 letters. You can also try the grid of 16 letters. Letters must be adjacent and longer words score better. See if you can get into the grid Hall of Fame !

English dictionary
Main references

Most English definitions are provided by WordNet .
English thesaurus is mainly derived from The Integral Dictionary (TID).
English Encyclopedia is licensed by Wikipedia (GNU).

Copyrights

The wordgames anagrams, crossword, Lettris and Boggle are provided by Memodata.
The web service Alexandria is granted from Memodata for the Ebay search.
The SensagentBox are offered by sensAgent.

Translation

Change the target language to find translations.
Tips: browse the semantic fields (see From ideas to words) in two languages to learn more.

 

4100 online visitors

computed in 0.046s

I would like to report:
section :
a spelling or a grammatical mistake
an offensive content(racist, pornographic, injurious, etc.)
a copyright violation
an error
a missing statement
other
please precise: