Valko-Venäjä
Wikipedia
Рэспубліка Беларусь Республика Белоруссия Valko-Venäjän tasavalta | ||||||
---|---|---|---|---|---|---|
| ||||||
Valtiomuoto | tasavalta | |||||
Presidentti Pääministeri | Aljaksandr Lukašenka Sjarhei Sidorski | |||||
Pääkaupunki | Minsk (1 765 800 as.) | |||||
Muita kaupunkeja | Homel (481 500 as.), Mahiljou (366 900 as.), Vitsebsk (342 700 as.) | |||||
Pinta-ala – josta sisävesiä | 207 600 km² (sijalla 84) ei merkittävästi | |||||
Väkiluku (2009) – väestötiheys – väestönkasvu | 9 489 000 (sijalla 80-85) 46 / km² −0,18 [1] % (2008) | |||||
Viralliset kielet | valkovenäjän kieli, venäjän kieli | |||||
Valuutta | rupla (BYR) | |||||
BKT (2007) – yhteensä – per asukas | sijalla 60 105 264 miljoonaa USD (PPP) 10 600-10 949 USD (PPP) | |||||
HDI (2002) | 0,790 (sijalla 62) | |||||
Elinkeinorakenne | maatalous 11 %, palvelut 52,6 %, teollisuus 36,4 % BKT:sta | |||||
Aikavyöhyke – kesäaika | UTC+2 UTC+3 | |||||
Itsenäisyys Neuvostoliitosta: Tunnustettu: | 3. heinäkuuta 1990 25. elokuuta 1991 | |||||
Lyhenne Maatunnus | BY ajoneuvot: BY lentokoneet: EW | |||||
Kansainvälinen suuntanumero | +375 | |||||
Motto | ei ole | |||||
Kansallislaulu | Мы, беларусы |
Valko-Venäjän tasavalta eli Valko-Venäjä (valkoven. Рэспубліка Беларусь, Respublika Belarus, ven. Респу́блика Белару́сь, Respublika Belarus, ennen Белору́ссия, Belorussija), on sisämaavaltio Itä-Euroopassa. Rajanaapureita ovat Puola ja Liettua lännessä, Venäjä idässä, Ukraina etelässä ja Latvia pohjoisessa.
Sisällysluettelo |
Historia
Esihistoriaa
Valko-Venäjän slaavilainen kansa asettui asuinsijoilleen 500–850-luvulla. 800–1100-luvuilla voimakkaimmaksi vallaksi nousi Polotskin ruhtinaskunta pohjoisessa. Vähäisempiä voimia olivat Turaun ja Mahiljoun ruhtinaskunnat. Polotsk piti muita Rutenian keskuksia vasalleinaan ja hallitsi balttienkin maita lännessä. Se oli myös piispanistuin. Valko-Venäjän valloittivat mongolit 1200-luvulla.
Liettuan suurruhtinaskunnan, Puola-Liettuan ja Venäjän keisarikunnan osana
Maa joutui liettualaisten ja Liettuan suuriruhtinaskunnan alaisuuteen 1200–1400-luvuilla, pääkaupunkinaan aluksi Navahrudak (Novogrudok) ja myöhemmin Vilnalähde?.
Vuonna 1569 Liettuan suuriruhtinaskunnasta tuli osa Puola-Liettuaa Puolan valittujen kuninkaiden alaisuudessa.
Puolan jaoissa Valko-Venäjä jäi Venäjän keisarikunnalle 1795.
Venäjän vallankumouksen jälkeen ja Saksan miehityksen aikana 1917 perustettiin lyhytaikainen Valko-Venäjän kansallinen tasavalta.
Valko-Venäjän sosialistinen neuvostotasavalta
Vuonna 1919 julistettiin perustetuksi Valko-Venäjän sosialistinen neuvostotasavalta, joka oli Neuvostoliiton perustajajäsen.
Neuvostoliiton suunnitelmatalous tuotiin Valko-Venäjän sosialistiseen neuvostotasavaltaan vuosien 1928-1937 aikana[2]. Teollistuminen ja maatalouden kollektivisointi toteutettiin osittain väkivaltaisesti maaseudun asukkaiden kustannuksella. Tuhansia talonpoikia kuoli ja 600 000- 700 000 vainottua maaseudun asukasta muutti kotiseuduiltaan. Toteutettu talouspolitiikka johti nälänhätään. Samalle venäläistämisen ja suunnitelmatalouden jaksolle, erityisesti vuosiin 1930, 1933 ja 1937-38, ajoittuivat stalinistiset vainot ja laajamittainen kansanmurha[2]. Vainoissa tapettiin satoja tuhansia eri alojen edustajia ja katkaistiin erityisesti kansallisen älymystön kehitys kymmeniksi vuosiksi. Osa näistä julmuuksista - esimerkiksi Minskin läheisen Kurapatyn alueen teloitukset (1937-1941) - nousivat laajempaan tietoisuuteen vasta 1980-luvulla[2][3][4][5].
Noin puolet Valko-Venäjän nykyisestä alueesta oli joutunut Puolan–Neuvostoliiton sodan seurauksena vuonna 1921 Puolalle. Kun Saksa ja Neuvostoliitto toisen maailmansodan alkuvaiheessa syyskuussa 1939 jakoivat Puolan, nämä alueet liitettiin Valko-Venäjän sosialistiseen neuvostotasavaltaan.
Valko-Venäjä oli täysin Saksan miehittämä vuosien 1941–1944 välillä. Maan kenraalikomissaarina toimi vuosina 1941-1943 Wilhelm Kube.
Valko-Venäjän lähihistorian koettelemus, joka yhä merkittävästi vaikuttaa maan kansantalouteen, oli Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus nykyisen Ukrainan alueella 1986. Valko-Venäjällä saastui suuri osa maan viljavista kaakkoisosista (erityisesti Homelin ja Mahiljoun maakunnista)[6][7][8].
Itsenäisyyden aika
Valko-Venäjä julistautui melko vastahakoisesti suvereeniksi 27. heinäkuuta 1990 ja siitä tuli virallisesti Valko-Venäjän tasavalta 25. elokuuta 1991.[9] 8. joulukuuta 1991 Venäjän Boris Jeltsin, Ukrainan Leonid Kravtšuk ja Valko-Venäjän Stanislav Šuškevitš tapasivat Valko-Venäjällä Belavežskaja Puštšassa ja julistivat Neuvostoliiton puretuksi ja Itsenäisten valtioiden yhteisön perustetuksi.
Uuden perustuslain jälkeisissä presidentinvaaleissa kesällä 1994 Aljaksandr Lukašenka valittiin Valko-Venäjän presidentiksi. Hän on pitänyt valtaa siitä lähtien. Vuonna 1995 hän palautti vanhat neuvostoaikaiset symbolit ilman varsinaisia neuvostotunnuksia Valko-Venäjän virallisiksi tunnuksiksi. Oppositio käyttää paljon vielä vanhoja 1991–1995 käytettyjä tunnuksia.
Politiikka
Valko-Venäjää hallitsee presidentti ja kaksikamarinen parlamentti (kansalliskokous). Laillisuutta valvoo korkein oikeus ja perustuslaillinen oikeusistuin.
Ylähuoneessa, eli tasavallan neuvostossa (soviet respubliki), on 64 paikkaa, 56 edustajaa valitaan paikallisneuvostoista ja 8 nimittää presidentti, kaikki nelivuotiskausille.[10] Alahuone, eli edustajainhuone on 110-paikkainen, kaikki edustajat valitaan yleisellä äänioikeudella nelivuotiskaudelle.
Lännessä Valko-Venäjää on nimitetty Euroopan viimeiseksi diktatuuriksi presidentti Lukašenkon autoritaarisen aseman vuoksi. Valko-Venäjä on viimeinen Euroopan maa, joka ei ole saanut jäsenyyttä Euroopan neuvostossa. Nykyhallinnon aikana Valko-Venäjällä on tapahtunut journalistien katoamisia ja mystisiä kuolemia.[11] Valko-Venäjä on myös Euroopan viimeinen maa, jossa on käytössä kuolemanrangaistus. Esimerkiksi Amnesty Internationalin vuoden 2009 ihmisoikeusraportin mukaan vielä vuonna 2008 Valko-Venäjällä neljä ihmistä surmattiin kuolemanrangaistuksella. [12]
Valko-Venäjällä rajoitetaan median, poliittisen opposition ja ihmisoikeusjärjestöjen toimintaa.[12][13] Maassa ei ole tosiasiallista mielipiteen- ja sananvapautta eikä niihin sisältyvää painovapautta. Kansainvälisesti nämä oikeudet sisältyvät kaikille kuuluviin humanitaarisiin perusoikeuksiin, jotka on lueteltu Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa (esim. artikla 19,[14][15]). Esimerkiksi Valko-Venäjän "huonoon valoon saattamisesta" tai kehityksen "petollisesta" kuvaamisesta voi seurata rikossyyte.[13] Kansainvälisesti sananvapausasioita seuraavan Toimittajat ilman rajoja -järjestön luokituksessa Valko-Venäjän lehdistön vapaus on arviotu viime vuosina huonoksi. Vuoden 2009 maatilastoissa Valko-Venäjän sijoitus oli 151 mikä tarkoitti Venäjän jälkeen alinta eurooppalaiseksi valtion sijaa tässä 175 maan vertailussa.[16]
Opposition mielipiteen levittämisen ehkäisyn ohella myös keskeisten oppositiopoliitikkojen vaalikelpoisuutta on rajoitettu. Aivan vuoden 2006 presidentinvaalien alla presidenttiehdokas Aljaksandr Milinkevitšin keskeisiä vaalityöntekijöitä ja kannattajia vangittiin. Myös Milinkevitš itse vangittiin Tšernobyliä koskevan mielenosoituksen yhteydessä seuraavana syksynä. Muualla Euroopassa tätä pidettiin vakavana ihmisoikeusrikkomuksena, minkä merkiksi Milinkevitšille myönnettiin EU:n korkein ihmisoikeuspalkinto, Saharov-palkinto.[13][17] Sama ihmisoikeuspalkinto oli myönnetty Valko-Venäjän toimittajayhdistykselle vuonna 2004. Myös oppositiojohtaja Syarhey Haydukevichilta evättiin kelpoisuus presidenttiehdokkuuteen, koska hänellä on rikosrekisteri. Rikostuomion perusteita pidetiin kuitenkin poliittisina.[18] Amerikkalaisen, valtioiden vapautta luokittelevan Freedom House -järjestön vuoden 2009 yhteenvedossa eurooppalaisista valtioista vain Valko-Venäjä, Venäjä ja Kosovo luettiin demokratian puolesta alimpaan, ei-vapaiden valtioiden luokkaan. Arviointiperusteina käytettiin muun muassa vaalien vapautta sekä opposition ja viestimien asemaa[19].
Vuoden 2009 toukokuussa Valko-Venäjä sopi Prahan huippukokouksessa yhtenä osapuolena Eurooppa-suhteidensa kehittämisestä osana Euroopan unionin itäistä kumppanuusohjelmaa. [20] Tämän seurauksena vuoden 2009 loppupuolella ja vuoden 2010 alussa lukuisten EU-maiden edustajat ja Valko-Venäjän johto ovat tapailleet erilaisten yhteistyösopimusten merkeissä. [21][22][23][24][25][26][27][28][29][30][31][32][33][34] Osaksi kumppanuusohjelman tavoitteiden ajamiseksi Suomen ulkoasiainministeriö ilmoitti tammikuun 2010 lopulla perustavansa Minskiin virallisen toimipisteen, muttei kuitenkaan suurlähetystöä.[35] [36]
Luonnonolot
Valko-Venäjällä on verraten tasainen sisämaavaltio Itämeren ja Mustanmeren valuma-alueiden vedenjakaja-alueella. Maaston keskikorkeus on 100-200 metriä merenpinnasta. Maan korkein kohta on Dzjaržynskin mäen huippu (Hara Dzjažynskaja), 345 metriä merenpinnasta[37][38]. Maassa on 11 000 pääosin pientä järveä. Merkittävin joki on maan itäosissa etelään virtaava Dnepr; myös Dneprin sivujoet Pripet maan eteläosissa ja Bjarezina ovat merkittäviä ja navigoitavia virtoja. Lännessä sijaitsevaan Itämereen laskevat Väinäjoki Valko-Venäjän pohjoisosissa ja Niemen maan länsiosissa. Valko-Venäjä on verraten soista. Suurin suoalue on Polesia maan eteläosassa.
Ilmastonsa puolesta Valko-Venäjä kuuluu merellisen ja mantereisen ilmaston vaihettumisalueeseen. Itämeren ja Pohjois-Atlantin vaikutus näkyy esimerkiksi talvilämpötiloissa, jotka ovat selvästi samoilla leveysasteilla sijaitsevia Kanadan tai Siperian eteläosia lauhempia. Atlantilta saapuvat matalapaineet ovat tyypillisiä, joskin myös esimerkiksi Mustanmeren suunnalta nousevien lämpimämpien ilmamassojen vaikutus näkyy. Tammikuun keskilämpötila on -6 °C, ja heinäkuun keskilämpötila on noin 18 °C. Keskimääräinen sademäärä on 550 - 700 millimetrin välillä.[38]
Valko-Venäjän pinta-alasta 27 % on viljelysmaata. Metsät peittävät 38 % , niityt ja laidunmaat kattavat 16 % ja suot noin 4 % kokonaispinta-alasta.[38] Valko-Venäjällä on 94 020 km² metsää sekä 1 950 km² istutuksia (2000).[39]
Maatalousmaata ja metsävaroja lukuun ottamatta luonnonvaroja on varsin vähän. Turvetta on tosin soissa runsaasti, ja sitä käytetään myös kotitalouksien polttoaineena erityisesti maaseudulla. Paikallinen energiantuotanto (puu, turve, pienimuotoinen öljyntuotanto) kattaa vain 5 % maan energiatarpeista,[38] Maaperässä on myös kaliumsuola-, kalkkikivi- ja fosfaattiesiintymiä, joita hyödynnetään mm. lannoitetuotannossa.
Tšernobylin ydinvoimalan 4-reaktorin räjähtäminen Neuvostoliitossa vuonna 1986 aiheutti ydinlaskeuman. Suurimmat pitoisuudet radioaktiivista laskeumaa saatiin Tšernobylin lähialueilla Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja Venäjällä[6]. Merkittävästi saastuneilla alueilla (jotka saivat cesiumlaskeumaa yli 37 kBq/m²) asui noin 5 miljoonaa ihmistä. Heistä arvioidaan kuolevan säteilyn seurauksena laskennallisesti yhteensä 3000 ihmistä onnettomuuden jälkeisenä 80 vuoden aikana[7], mistä noin kolmannes Valko-Venäjällä. Suurta piikkiä syöpätilastoissa ei odoteta.
Valko-Venäjän pinta-alasta 21 % eli 43 000 km² luokiteltiin Tšernobylin onnettomuuden seurauksena radioaktiivisesti saastuneeksi[6]. Kymmeniä tuhansia ihmisiä evakuoitiin, osa pysyvämmin pois kotiseuduiltaan. Pahimmin saastuneille alueille Ukrainan vastaisen kaakkoisrajan ja Mozyrin välille perustettiin suuri Polesian säteily-ekologinen suojelualue[40][41]. Vaikka noin 700 000 saastuneen alueen väestöstä on pysyvämmin muuttanut toisaalle, 19% väestöstä (noin 1.5 miljoonaa) asuu yhä radioaktiivisuuden puolesta selvästi kohonneilla alueilla [6][42].
Euroopan ympäristöviraston (EEA) vuoden 2007 yhteenvedon mukaan ilmalaatu, erityisesti ihmisen toiminnasta syntyneet pienhiukkaset ovat Valko-Venäjällä erittäin merkittävä kansanterveyteen vaikuttava tekijä. Pienhiukkasten (PM2.5) arvioitiin vuonna 2000 vaikuttaneen Valko-Venäjällä keskimäärin 6-9 kuukautta elinikää lyhentävästi[43]. Valkovenäläisen ilman laatu arvioitiin silti tällä kriteerillä vähintään yhtä hyväksi kuin esimerkiksi Hollannissa, Saksassa, Puolassa, tai Ukrainassa, joissa maissa antropogeenisten pienhiukkasten arvioitiin lyhentävän elinikää keskimäärin 6-36 kuukautta.
Valko-Venäjän viidestä luonnon- tai kansallispuistosta yksi on otettu Unescon maailmanperintöluetteloon - Valko-Venäjän ja Puolan yhteinen Bialowiezan metsä, jonka valkovenäläinen osa sijaitsee Brestin kaupungin pohjoispuolella.
- Katso myös: Luettelo Valko-Venäjän kansallispuistoista
Aluejako
Valko-Venäjällä on kuusi hallinnollista aluetta (valkoven. вобласць, voblasts, ven. область, oblast) ja yksi horad, pääkaupunki Minsk. Alueet jaetaan edelleen piireiksi eli rajoneiksi. Valko-Venäjällä asui 14.10.2009 suoritetun väestönlaskennan alustavien tulosten mukaan yhteensä 9 489 000 ihmistä (1999 väkiluku 10 045 000). Ainoastaan pääkaupunki Minskissä väkiluku kasvoi tänä aikana, muilla alueilla väki väheni vuosikymmenessä 5-11%. [44] Väestö jakautui alueittain seuraavasti:
Aluekoodi | Alue | Pinta-ala km² | Asukkaita 1999 | Asukkaita 2009 | Pääkaupunki |
---|---|---|---|---|---|
BY-VI | Vitsebskin alue | 40 100 | 1 377 000 | 1 231 300 | Vitsebsk |
BY-HR | Hrodnan alue | 25 000 | 1 185 000 | 1 072 000 | Hrodna |
BY-MI | Minskin alue | 40 200 | 1 559 000 | 1 422 000 | Minsk |
Minsk (horad) | 256 | 1 680 000 | 1 828 000 | Minsk on itse pääkaupunki | |
BY-MA | Mahiljoun alue | 29 100 | 1 214 000 | 1 095 000 | Mahiljou |
BY-BE | Brestin alue | 32 800 | 1 485 000 | 1 401 000 | Brest |
BY-HO | Homelin alue | 40 400 | 1 545 000 | 1 440 000 | Homel |
Suurimmat kaupungit
Taulukossa kaupunkien nimet ovat ensin valkovenäjänkielisessä muodossa. Väkiluvut ovat tuhansia ja perustuvat vuoden 2004 arvioon väestöstä.[45]
Sija | Kaupunki | Valkovenäjäksi | Venäjäksi | Väkiluku |
---|---|---|---|---|
1. | Minsk | Мінск | Minsk (Минск) | 1765,8 |
2. | Homel | Гомель | Gomel (Гомель) | 481,5 |
3. | Mahiljou | Магілёў | Mogiljov (Могилёв) | 366,9 |
4. | Vitsebsk | Ві́цебск | Vitebsk (Ви́тебск) | 342,7 |
5. | Hrodna | Гро́дна | Grodno (Гро́дно) | 316,7 |
6. | Brest | Бе́расьце, Брэст Bieraście, Brest | Brest (Брест) | 300,1 |
7. | Babrujsk | Бабруйск | Bobruisk (Бoбруйск) | 220,1 |
8. | Baranavitšy | Баранавічы | Baranovitši (Барановичи) | 168,3 |
9. | Barysau | Барысаў | Borisov (Борисов) | 150,1 |
10. | Pinsk | Пінск | Pinsk (Пинск) | 130,3 |
11. | Orša | Орша | Orša (Орша) | 124,6 |
12. | Mazyr | Мазыр | Mozyr (Мозырь) | 111,7 |
13. | Navapolatsk | Наваполацк | Novopolotsk (Новополоцк) | 101,1 |
14. | Salihorsk | Салігорск | Soligorsk (Солигорск) | 101,0 |
15. | Maladzetšna | Маладзе́чна | Molodetšno (Молодeчно) | 98,4 |
16. | Lida | Лі́да | Lida (Л́ида) | 97,4 |
17. | Polatsk | Полацк | Polotsk (Полоцк) | 82,4 |
18. | Žlobin | Жло́бін | Žlobin (Жлобин) | 72,7 |
19. | Svetlahorsk | Светлаго́рск | Svetlogorsk (Светлогорск) | 71,2 |
20. | Retšytsa | Рэчыца | Retšitsa (Peчица) | 65,8 |
21. | Slutsk | Слуцк | Slutsk (Слyцк) | 62,0 |
22. | Žodzina | Жодзiна | Žodino (Жодино) | 61,2 |
23. | Slonim | Сло́нім | Slonim (Слоним) | 51,4 |
24. | Kobryn | Ко́брын | Kobrin (Kобрин) | 50,6 |
- Katso myös: Luettelo Valko-Venäjän kaupungeista
Talous
Valko-Venäjän kansantalous on kasvanut vuosikymmennen alun jälkeen selvästi maailman keskivauhtia nopeammin. Maailmanpankin mukaan Valko-Venäjän vuoden 2007 ostovoimakorjattu (PPP) bruttokansantuote oli 105 264 miljoonaa USD, jonka perusteella maa sijoittui kansantalouden suuruuden perusteella 60. sijalle maailman 180 valtion joukossa[46]. Ostovoimakorjattu kansantuote asukasta kohden oli vuonna 2007 arviosta riippuen 10 600-10 949 USD (per capita), joka nosti Valko-Venäjän hieman maailman keskiarvotason (noin 10 000 USD per capita) yläpuolelle.[47].[46][48] Kansalaisten ostovoimakorjattu kansantuote on keskimäärin hieman pienempi kuin Romaniassa tai Bulgariassa asuvilla ollen samaa luokkaa kuin Kazakstanissa. Valkovenäläisten keskimääräinen ostovoima selvästi suurempi kuin Serbiassa, Ukrainassa, Makedoniassa tai Albaniassa asuvien ihmisten. Valko-Venäjän talouskasvu on näkynyt vilkastuneena rakentamisena erityisesti kasvukeskuksissa; myös valtateitä on uudistetettu ja muistomerkkejä rakennettu.
Presidentti Lukašenko ohjasi maan markkinasosialismiin vuonna 1995. Vuosina 2001-2005 talous kasvoi virallisen tilaston mukaan keskimäärin 7,5 % vuosittain[49]. YK:n maailmantalouden tilastojen mukaan Valko-Venäjän todellinen bruttokansantuotteen kasvu oli 2001 4,7 %, 2002 5,0 %, 2003 7,0 %, 2004 11,4 %, 2005 9,4 %, 2006 9,9 %, 2007 8,7%, 2008 noin 10,0% ja 2009 ennusteen mukaan noin 8.0[50]. Voimakkaan kasvun vastapainona kuluttajahintojen inflaatio oli vielä 2000-luvun alussa erittäin korkea. Vuosien 1999-2000 huikeiden 295,7 % ja 168,8 % arvojen jälkeen kuluttajahintojen inflaatio laski Valko-Venäjällä merkittävästi, joskin on yhä yhä varsin korkeaa: 2001 61,4 %, 2002 42,8 %, 2003 28,5 %, 2004 18,3 %, 2005 10,4 %, 2006 7,0 %, 2007 8,4 %, 2008 15,5 % ja 2009 ennusteen mukaan noin 10.2%[51].
Maan kauppatase on toistuvasti ollut vahvasti alijäämäinen. Suhteet Venäjään ovat energiapolitiikan osalta olleet kireät, koska Valko-Venäjä on suhtautunut vastahakoisesti selvästi maailmanmarkkinahintaa alhaisemman energian hankintahinnan nostamiseen lähivuosina. Hallitus kontrolloi tuotteiden hintoja sekä valuuttakursseja, ja yksityisyrityksiä painostetaan usein keskushallinnon taholta. Valko-Venäjän ruplan (BYR) kurssi[52] on pidetty keinotekoisesti likipitäen kiinteänä Yhdysvaltain dollariin nähden viime vuodet, mutta euron ja Venäjän ruplan virallisen vaihtokurssin on annettu muuttua.
Lukašenkon hallitus on joutunut Venäjän ja muiden maiden painostuksen kohteeksi talouden vapauttamiseksi. Vaikka hallinto on vähitellen vapauttanut taloutta, pienyritykset kärsivät edelleen epäselvästä lakijärjestelmästä ja valtionyritysten yksityistämisiä vastustetaan ankarasti. mm. yhteisyritys Ford Motorsin kanssa kaatui tähän. Työttömyysaste on matala (virallisesti alle 2 %)[53][1]. Alhainen työttömyysaste on osaksi näennäistä ja selittyy (haastettelujen perustuen) ainakin osaksi valtiovallan työvoimapoliittisilla käytännöillä - työtön työnhakija poistetaan Valko-Venäjällä pääsääntöisesti 6 kuukauden jälkeen työttömyysrekisteristä, eikä työnhakija pääse uudelleen kirjoittautumaan työttömäksi helposti eikä ilman karenssia. Maailmanpankin mukaan kasvu on keskittynyt tietyille sektoreille ja palkkojen korotukset ovat syöneet tuottavuuden kasvun.
Maassa on käytössä nimellisarvoltaan sekä pieniä että suuriakin seteleitä (10-100 000 ruplaa, syksy 2008)[54]. Pääosa nykyseteleistä on vuodelta 2000. Pienimmät tuolloin julkaistuista seteleistä (1 ja 5 ruplaa) on jo poistettu kierrosta.[55] Vastaavasti kiertoon on sittemmin lisätty neljä nimellisarvoltaan suurempaa seteliä (10 000, 20 000, 50 000 ja 100 000 ruplaa). Kolikkoja ei käytännössä ole[56], mutta maa julkaisee runsaasti metallisia juhlarahoja keräilijöille[57].
Valko-Venäjän merkittävimmät luonnonvarat ovat turve ja puu. Merkittävimmät vientituotteet ovat koneet ja kulkuneuvot. Venäjä on suurin kauppakumppani.
Suomalaisyrityksistä esimerkiksi Olvilla ja Keskolla on toimintaa Valko-Venäjällä.[58][59][60]
- Katso myös: Liikenne Valko-Venäjällä
Väestö
Valko-Venäjän asukasluku oli tuoreen virallisen tilaston mukaan vuoden 2008 alussa noin 9 689 800.[1] Syntyvyys on pienempää kuin kuolleisuus, ja maa kärsii muuttotappiota.[61] Väkilukuun suhteutettuna Valko-Venäjällä tehdään Venäjän ja Liettuan ohella ehkä eniten itsemurhia maailmassa[62][63][64]. Valko-Venäjän väkiluku putoaa yhä kymmenillä tuhansilla vuosittain, vaikka suurin maastamuuton virta on talttunut.
Asukkaista 81,2 % on valkovenäläisiä, 11,4 % venäläisiä, 3,9 % puolalaisia, 2,4 % ukrainalaisia ja 1,1 % muita (1999 väestönlaskun mukaan).[61]
Valtion virallisia kieliä ovat valkovenäjä ja venäjä. Venäjä on käytännössä puhutuin kieli: vuoden 1999 kyselyssä 36,7 % väestöstä (3 686 000 henkeä) ilmoitti valkovenäjän "kotikielekseen". Löysemmillä kriteereillä 85,6 % kansallisuudeltaan valkovenäläisistä (6 984 000 henkeä) ilmoitti valkovenäjän "äidinkielekseen"lähde?.
60–70 prosenttia asukkaista on ortodokseja, 15–20 prosenttia katolilaisia ja 5–10 prosenttia protestantteja tai muihin uskontokuntiin kuuluvina. Ateisteja on merkittävä osa.
Kulttuuri
- Katso myös: Yleiset vapaapäivät Valko-Venäjällä
Maailmanperintökohteet
Valko-Venäjällä on neljä Unescon maailmanperintöluetteloon liitettyä kohdetta, näistä Bialowiezan aarniometsä (valkoven. Belavežskaja Puštša) luonnonarvojensa perusteella ja kolme muuta kulttuuriperintönsä perusteella.[65] Kulttuurikohteet ovat Mirin linna, Njasvižin kartano ja Jäämeren ääreltä Norjasta Suomen, Baltian, Valko-Venäjän, Ukrainan ja Moldovan läpi Mustanmeren rannalle ulottuva Struven kolmiomittausketju.
Kirjallisuus
Valko-Venäjän kirjallisuuden ja valkovenäjän kielen alkutaipaleelle lukeutuvat piispa Kirill Turovilainen sekä raamatunkääntäjä ja kirjanpainaja Frantsysk Skaryna.[66][67][68]
1800-luvun alkupuolella, Valko-Venäjän ollessa Venäjän imperiumin osana, valkovenäjää puhuttiin lähes yksinomaan maaseudulla. Hallintokieli oli venäjä ja sivistyneistön pääkieli puola. Valkovenäläisen kirjallisuuden voidaan kuitenkin katsoa uudelleensyntyneen 1800-luvun puolivälin tienoilla.[68] Tieteellinen kiinnostus ja nationalismin Valko-Venäjän kansan alkuperästä kehitti samalla valkovenäjän kirjakielen yhtenäisyyttä. Visent Dunin-Martsinkijevitš (1808-1884) ja Frantsišak Bahušeitš (1840-1900) kuuluvat merkittävimpiin valkovenäjäksi kirjoittaneisiin kirjailijoihin tuolla vuosisadalla.[68]
1900-luvun alun vallankumoukset (1905 ja 1917) loivat tilaa valkovenäjän kielen kukoistukselle. Kielellisen nousun aikaa edustavat ja valkovenäjän klassikkokirjailijoihin kuuluvat muun muassa Janka Kupala (1882-1942), Jakub Kolas (1882-1956), Zmitrok Biadula (1886-1941), Maksim Bogdanovitš (1891-1917), Maksim Haretski (1893-1938) ja Uladzimir Zylka (1900-1933).[66][68][69][70][71] 1930-luvulla valkovenäjänkieliset kirjalijat alistettiin pidätyksien ja vainojen kautta paljolti sosialistisen elämäntavan ja Stalinin palvelijoiksi. Vuosikymmenen loppuun mennessä merkittävä osa valkovenäjäläisistä kirjailijoista oli ammuttu tai kuollut vankilassa.[68]
Suosittuja valkovenäläisiä kirjailijoita Neuvostoliiton ajalta ovat esimerkiksi Uladzimir Karatkevitš (1930- 1984) ja Vasil Bykau (1924- 2003).[66][68]
Kuvataiteet
Valkovenäjäjäisiin kuvataiteilijoihin kuuluvat esimerkiksi Frantsysk Skaryna, Napoleon Orda ja Marc Chagall.[72]
Viitteet
- ↑ 1,0 1,1 1,2 Economic data - Financical Data (IMF), Republic of Belarus (World Development Indicators database) Data is updated daily, last update: 30.12.2009 14:51. belstat.gov.by. Viitattu 3.1.2010. (englanniksi)
- ↑ 2,0 2,1 2,2 Ikonen, S.: Valko-Venäjän neuvostoaika: tuhon ja menestyksen tarinat, s. 58-103. Artikkeli teoksessa Luukkanen A. (toim.), 2009: Tuntematon Valko-Venäjä. Helsinki: Edita Prima Oy, 2009. ISBN 978-951-37-5445-7. (suomeksi)
- ↑ Goujon, A.: Case Study: Kurapaty (1937-1941): NKVD Mass Killings in Soviet Belarus March 2008. www.massviolence.org/ - Online Encyclopedia of Mass Violence. Viitattu 28.11.2009. (englanniksi)
- ↑ Badkhen, A.: Belarus Keeps Soviet Massacre Secret The St. Petersburg Times. October 17, 2000. www.sptimes.ru - The St. Petersburg Times. Viitattu 28.11.2009. (englanniksi)
- ↑ КУЗНЕЦОВ, Игорь: Куропатское дело: 20 лет спустя 21 июня 2008. www.tut.by. Viitattu 28.11.2009. (venäjäksi)
- ↑ 6,0 6,1 6,2 6,3 Geographical location and extent of radioactive contamination chernobyl.info chernobyl.info - The international communications platform on the longterm consequences of the Chernobyl disaster. Viitattu 17.11.2009. (englanniksi)
- ↑ 7,0 7,1 Roy Pöllänen: Radioaktiiviset aineet, Säteily ja ympäristö, s. 11-33. Luku 1 teoksessa Pöllänen R. (toim.), 2003: Säteily ympäristössä. Hämeenlinna: Säteilyturvakeskus STUK, Helsinki, 2003. ISBN 951-712-497-X (sid). (suomeksi)
- ↑ Атлас география Беларуси, 10 класс (Atlas geografija Belarusi, 10 klass). Страница 28. Государственный комитет по имуществу Республики Беларусь, Minsk, 2009. ISBN 978-985-508-168-6. (venäjäksi))
- ↑ Helen Fedor: Belarus - Prelude to Independence Belarus: A Country Study. Library of Congress. Viitattu 22.12.2007.
- ↑ [1] (lyhyt parlamentin kuvaus) National assembly of the Republic of Belarus. Council of Republic.. Viitattu 23.10.2008. (englanniksi)
- ↑ Belarusian Association of Journalists (BAJ): Massmedia in Belarus 2005. Annual Report (pdf) (sivut 75-79) 2006. The Belarusian Association of Journalists, a non-governmental professional union of media workers in BY. Viitattu 2.1.2010. (englanniksi)
- ↑ 12,0 12,1 Amnesty International: Amnesty International Report 2009 - The State of the World's Human Rights (pdf) (sivut 76-78 Valko-Venäjän ihmisoikeustilanteesta) ISBN 978-0-86210-444-3. 2009. Amnesty International (www.amnesty.org). Viitattu 21.2.2010. (englanniksi)
- ↑ 13,0 13,1 13,2 Human Rights Watch: [2] 31-12-2006. Human Rights Watch. Viitattu 23.10.2008. (englanniksi)
- ↑ Mielipiteen- ja sananvapaus - artikla 19 / Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus (1948) Ihmisoikeudet.net.. Viitattu 6.11.2009. (suomeksi)
- ↑ Universal Declaration of Human Rights (UDHR) / Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus udhr.net. Viitattu 6.11.2009. (englanniksi)
- ↑ Press Freedom Index 2009 Reporters Without Borders. Viitattu 8.11.2009. (englanniksi)
- ↑ Saharov-palkinto ― ihmisoikeuksien puolesta maailmassa, vuoden 2006 ehdokkaat (Uutinen) 2006. Euroopan Parlamentti. Viitattu 23.10.2008.
- ↑ [3] (Uutinen keskusvaalilautakunnan aikeista yhdistää Valko-Venäjän presidentinvaalien ja parlamenttivaalien vaalipäivät.) 22.10.2008. European Radio for Belarus, www.euroradio.fm.. Viitattu 23.10.2008. (englanniksi)
- ↑ Map of Freedom 2009 (Valtioiden vapauden kartta 2009) Freedom House. Viitattu 8.11.2009. (englanniksi)
- ↑ Suomen Itä-Eurooppa, Etelä-Kaukasia, ja Keski-Aasia -politikkalinjaus (pdf) (sivut 11-15) ISBN 978-951-724-811-2. 29.1.2010. Helsinki: Suomen Ulkoasiainministeriö. Viitattu 30.1.2010. (suomeksi)
- ↑ Belarus’ government delegation visits France 19.1.2010. Minsk: belarus.by - Official Website of the Republic of Belarus. Viitattu 30.1.2010. (englanniksi)
- ↑ Customs Union will create new opportunities for Belarus-Poland partnership, Waldemar Pawlak says 14.1.2010. Minsk: belarus.by - Official Website of the Republic of Belarus. Viitattu 30.1.2010. (englanniksi)
- ↑ Belarus, Austria to step up political dialogue 21.12.2009. Minsk: belarus.by - Official Website of the Republic of Belarus. Viitattu 30.1.2010. (englanniksi)
- ↑ Sergei Martynov visits Spain 17.12.2009. Minsk: belarus.by - Official Website of the Republic of Belarus. Viitattu 30.1.2010. (englanniksi)
- ↑ Belarus, Spain intend to sign several cooperation agreements 11.12.2009. Minsk: belarus.by - Official Website of the Republic of Belarus. Viitattu 30.1.2010. (englanniksi)
- ↑ Results of the official visit of Silvio Berlusconi to Belarus 1.12.2009. Minsk: belarus.by - Official Website of the Republic of Belarus. Viitattu 30.1.2010. (englanniksi)
- ↑ Lukashenko invites Swedish business to Belarus 20.11.2009. Minsk: belarus.by - Official Website of the Republic of Belarus. Viitattu 30.1.2010. (englanniksi)
- ↑ Estonian Embassy opens in Belarus 21.10.2009. Minsk: belarus.by - Official Website of the Republic of Belarus. Viitattu 30.1.2010. (englanniksi)
- ↑ Sergei Martynov pays working visit to Finland 14.10.2009. Minsk: belarus.by - Official Website of the Republic of Belarus. Viitattu 30.1.2010. (englanniksi)
- ↑ Belarus, Lithuania to stay committed to economic, political rapprochement 17.9.2009. Minsk: belarus.by - Official Website of the Republic of Belarus. Viitattu 30.1.2010. (englanniksi)
- ↑ Hans-Dietrich Genscher: Belarus will remain important for Germany’s foreign policy 10.9.2009. Minsk: belarus.by - Official Website of the Republic of Belarus. Viitattu 30.1.2010. (englanniksi)
- ↑ Belarus’ participation in Eastern Partnership to boost economic cooperation with Slovakia 7.9.2009. Minsk: belarus.by - Official Website of the Republic of Belarus. Viitattu 30.1.2010. (englanniksi)
- ↑ Belarus, Poland sign memorandum on cooperation 2.9.2009. Minsk: belarus.by - Official Website of the Republic of Belarus. Viitattu 30.1.2010. (englanniksi)
- ↑ http://www.belarus.by/en/press-center/news/belarus-and-czech-republic-may-raise-status-of-diplomatic-missions_i_0000000209.html 31.7.2009. Minsk: belarus.by - Official Website of the Republic of Belarus. Viitattu 30.1.2010. (englanniksi)
- ↑ Suomi tiivistää suhteitaan Itä-Eurooppaan, Etelä-Kaukasiaan ja Keski-Aasiaan 29.1.2010. Helsinki: Suomen Ulkoasiainministeriö. Viitattu 30.1.2010. (suomeksi)
- ↑ Ulkoasiainministeriön tiedotustilaisuus 29.1.2010 Suomen politiikan linjauksesta Itä-Eurooppaa, Etelä-Kaukasiaa ja Keski-Aasiaa koskien (ministeri Stubb) (videotallenne) 29.1.2010. Helsinki: Suomen Ulkoasiainministeriö. Viitattu 30.1.2010. (suomeksi)
- ↑ Dzerzhinsk. Region (Dzjaržynskin piiristä) Viitattu 27.9.2009. (englanniksi) ja (venäjäksi)
- ↑ 38,0 38,1 38,2 38,3 [. http://minpriroda.by/dfiles/000411_336983_belarus.pdf Environmental Performance Reviews - Belarus. 2nd Review.] Environmental Performance Reviews Series No.22.. United Nations, New York and Geneva. Viitattu 18.6.2009.
- ↑ http://rainforests.mongabay.com/stats/Belarus.htm
- ↑ Республики Беларусь Карта автомобильных дорог (Respubliki Belarus Karta Avtomobilynyh Dorog) 1: 850 000. Государственный комитет по имуществу Республики Беларусь & "Белкартография", Minsk, 2009. (venäjäksi)
- ↑ [4] (jpg) (Valko-Venäjän kansallispuistojen ja muiden suojelualueiden sijaintikartta ja alueiden perustiedot.) Tilanne 1.7.2005. minpriroda.by, Global Environment Facility & UNDP. Viitattu 17.11.2009. (valkovenäjäksi)
- ↑ Classification of the contaminated territories chernobyl.info chernobyl.info - The international communications platform on the longterm consequences of the Chernobyl disaster. Viitattu 17.11.2009. (englanniksi)
- ↑ European Environment Agency: [ Europe's environment. The fourth assessment] (pdf (112 MB)) (Euroopan ympäristö - Neljäs arvio. Erityisesti ilmanlaatua käsittelevät sivut 74-91) 2007. European Environment Agency, Copenhagen, Denmark. Viitattu 17.11.2009. (englanniksi)
- ↑ [http://belstat.gov.by/homep/ru/perepic/2009/news/10.php Предварительные итоги переписи населенияРеспублики Беларусь 2009 года] (Valko-Venäjän tasavallan 2009 väestönlaskennan alustavat tulokset) Республики Беларусь - Официальная национальная статистика (Republic of Belarus - Official Statistics). belstat.gov.by. Viitattu 21.2.2010. (venäjäksi)
- ↑ Е.Л. Макаревич (toim.): Атлас автомобильных дорог (Atlas Avtombilynyh Dorog), 2005 1:500 000. sivu 71. Minsk: Издательство Янсеян, 2005. ISBN 985-6501-12-1. (venäjäksi)
- ↑ 46,0 46,1 Gross domestic product 2007, PPP (pdf) (World Development Indicators database,) revised 17 October 2008. World Bank. Viitattu 8.11.2008. (englanniksi)
- ↑ World Economic Outlook Database, October 2008 Internationan Monetary Fund IMF. Viitattu 8.11.2008. (englanniksi)
- ↑ Population 2007 (World Development Indicators database) revised 10 September 2008 Julkaisupaikka =. World Bank. Viitattu 8.11.2008. (englanniksi)
- ↑ Economy - Republic of Belarus 2001-2008. Press Service of the President of the Republic of Belarus. Viitattu 8.11.2008. (englanniksi)
- ↑ Economies in transition: rate of growth of real GDP, 1999-2009 (pdf) (United Nations World Economic Situation and Prospects 2009, Annex table A.2) ISBN 978-92-1-109158-8. 2009. United Nations. Viitattu 12.11.2009. (englanniksi)
- ↑ Economies in transition: consumer price inflation, 1999-2009 (pdf) (United Nations World Economic Situation and Prospects 2009, Annex table A.5) ISBN 978-92-1-109158-8. 2009. United Nations. Viitattu 12.11.2009. (englanniksi)
- ↑ Basic Indicators of the Belarussian Financial Market (Official Exchange Rates) National Bank of the Republic of Belarus. Viitattu 3.11.2008. (englanniksi)
- ↑ Economies in transition and developing economies: unemployment rates,a 1999-2008 (pdf) (United Nations World Economic Situation and Prospects 2009, Annex table A.8) ISBN 978-92-1-109158-8. 2009. United Nations. Viitattu 12.11.2009. (englanniksi)
- ↑ Banknotes of the National Bank of the Republic of Belarus in Circulation National Bank, Republic of Belarus. Viitattu 8.11.2008. (englanniksi)
- ↑ Banknotes of the National Bank of the Republic of Belarus Out of Circulation National Bank, Republic of Belarus. Viitattu 8.11.2008. (englanniksi)
- ↑ Money - Turism in Belarus National Tourism Agency, Belarus. Viitattu 3.11.2008. (englanniksi)
- ↑ Sale Prices for Commemorative Coins of the National Bank of the Republic of Belarus National Bank of the Republic of Belarus. Viitattu 12.11.2009. (englanniksi)
- ↑ Olvin juomat maistuvat taantumassa 29.10.2009. Taloussanomat. Viitattu 23.1.2010. (suomeksi)
- ↑ Keskon lehdistötiedote: Kesko hyväksyttiin laajalti tunnettujen tavaramerkkien luetteloon 12.11.2009. Taloussanomat. Viitattu 23.1.2010. (suomeksi)
- ↑ Jarmo Lahti: Rautakesko seuraa ostajien liikkeitä wlan-paikannustekniikalla 23.10.2008. It-Viikko. Viitattu 23.1.2010. (suomeksi)
- ↑ 61,0 61,1 Belarus Central Intelligence Agency CIA, USA.. Viitattu 8.11.2008. (englanniksi)
- ↑ World Health Organization: Suicide rates per 100,000 by country, year and sex (Table) 2003-2009. WHO. Viitattu 2.1.2010. (englanniksi)
- ↑ World Health Organization: Mental health - Suicide prevention - Country reports and charts available 2003-2009. WHO. Viitattu 2.1.2010. (englanniksi)
- ↑ Helsingin Sanomat: Yli 30000 japanilaista tappoi itsensä vuonna 2009 26.12.2009. HS. Viitattu 2.1.2010. (suomeksi)
- ↑ Belarus - Properties inscribed on the World Heritage List UNESCO World Heritage Centre.. Viitattu 29.06.2009. (englanniksi)
- ↑ 66,0 66,1 66,2 Belarus Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 5.11.2009. (englanniksi)
- ↑ Old Belarusian Poetry www.belarusguide.com. Viitattu 5.11.2009. (englanniksi)
- ↑ 68,0 68,1 68,2 68,3 68,4 68,5 Szymcak, K., L. Liski ja S. Ikonen: Valko-Venäjän kirjallisuushistoriaa, s. 285-315. Artikkeli teoksessa Luukkanen A. (toim.), 2009: Tuntematon Valko-Venäjä. Helsinki: Edita Prima Oy, 2009. ISBN 978-951-37-5445-7. (suomeksi)
- ↑ Belarusian Poetry belarus-misc.org. Viitattu 5.11.2009. (englanniksi)
- ↑ Library of Belarusian writers knihi.com. Viitattu 5.11.2009. (englanniksi)
- ↑ Culture of Belarus www.belarusguide.com. Viitattu 5.11.2009. (englanniksi)
- ↑ Belarusian Fine Arts www.belarusguide.com. Viitattu 5.11.2009. (englanniksi)
Aiheesta muualla
- Monipuolista virallista tietoa Valko-Venäjältä (Belarus.by) (englanniksi)
- The Virtual Guide to Belarus (englanniksi)
- Valko-Venäjän hallinnon varsin kattava e-Government linkkilista (englanniksi)
- Ministry of Foreign Affairs of the Republic of Belarus (englanniksi)
- Lista maista ostovoimakorjatun BKT:n perusteella (englanniksi)
- Suomi-Valko-Venäjä-Seura (SVVS) ry
- Belarus - der Unbekannte Nachbar der Europäischen Union. Puolalaisen idäntutkimusinstituutin yhteenveto Valko-Venäjästä vuodelta 2005 (pdf) (saksaksi)
- Tuntematon Valko-Venäjä -teos, (Edita, 2009)
Matkaoppaat, kaupunki- ja maakartat Valko-Venäjästä
- 2008 julkaistu matkaopas joka käsittelee vain Valko-Venäjää (englanniksi)
- Suomen Ulkoministeriön matkustustiedote Valko-Venäjä (27.1.2010)
- Matkaopas Lonely Planet: Belarus (englanniksi) (lonelyplanet.com)
- Wikitravel Belarus (englanniksi)
- Valko-Venäjän kompaktit kaupunkikuvaukset (englanniksi) ja -kartat (venäjäksi) (bycity.org)
- Wikitravel Valko-Venäjä
- Auswertiges Amt - Belarus (Saksan Ulkoministeriön yhteenveto Valko-Venäjästä) (saksaksi)
- US Department of State - Background Note: Belarus (Yhdysvaltain Ulkoministeriön taustoitus Valko-Venäjästä) (englanniksi)
- Online map on Minsk, Contain underground, tram routes and trolleybus routes
- Minskin online kartta
- WikiMapia - zoomattava satelliittikartta; valkovenäläisten kohteiden selitykset pääosin (englanniksi) tai (venäjäksi)
- Map.by: Zoomable City maps of Minsk and Gomel (venäjäksi)
- Microsoft: Zoomable map of Minsk and in general Belarus (englanniksi)
- Zoomable map of Belarus, possible to see Voblasts, Rajons, cities and streets
- General view map of Belarus - Railways and road visible
- Map of natural sightseeings in Belarus
- zoomable map of Belarus with low resolution
- Good overview map of roads and railways
- General overview of Baltics, Belarus and east-europe
- Belarus, topographic map
- Baltic countires full detail railway map. Belarus and Baltics in C1 sector (englanniksi)
- Valko-Venäjän junaraide reitit
- General detail, downloadable PDF map of Belarus (englanniksi)
- Valko-Venäjän alueiden kartta: Press Service of the President of the Republic of Belarus. (englanniksi)
Alankomaat | Albania | Andorra | Belgia | Bosnia ja Hertsegovina | Bulgaria | Espanja | Islanti | Irlanti | Italia | Itävalta | Kroatia | Kreikka | Latvia | Liechtenstein | Liettua | Luxemburg | Makedonia | Malta | Moldova | Monaco | Montenegro | Norja | Puola | Portugali | Ranska | Romania | Ruotsi | Saksa | San Marino | Serbia | Slovakia | Slovenia | Suomi | Sveitsi | Tanska | Tšekki | Ukraina | Unkari | Yhdistynyt kuningaskunta | Valko-Venäjä | Vatikaanivaltio | Viro |
Myös Aasiaan kuuluviksi tulkittavat valtiot: Armenia | Azerbaidžan | Georgia | Kazakstan | Kypros | Turkki | Venäjä |
Kiistanalainen poliittinen asema: Kosovo | Transnistria |
Myös Aasian kuuluviksi tulkittavat valtiot; kiistanalainen poliittinen asema: Abhasia | Etelä-Ossetia | Pohjois-Kypros | Vuoristo-Karabah |
Valtiot, joita ei enää ole olemassa: Neuvostoliitto | Saksan demokraattinen tasavalta | Tšekkoslovakia | Jugoslavia | Serbia ja Montenegro |
ace:Bèlarusia.