Definition and meaning of Kanada

Canada Kanada
lippu vaakuna
Valtiomuoto	parlamentaarinen demokratia, perustuslaillinen monarkia
Monarkki Kenraalikuvernööri Pääministeri	Elisabet II David Johnston Stephen Harper
Pääkaupunki	Ottawa (883 391 as.[1]) 45°24' N, 75°40' W
Muita kaupunkeja	Toronto (2 615 060 as.[1]), Montreal (1 649 519 as.[1]), Calgary (1 096 833 as.[1])
Pinta-ala
– yhteensä	9 984 670 [2] km² (sijalla 2)
– josta sisävesiä	8,92 % [2]
Väkiluku (2011)	33 476 688 [3] (sijalla 36)
– väestötiheys	3,3 / km²
– väestönkasvu	0,784 [2] % (2012)
Viralliset kielet	englanti, ranska¹
Valuutta	Kanadan dollari (CAD)
BKT (2011)	sijalla 15
– yhteensä	1 389 mrd. USD [2]
– per asukas	40 300 USD
HDI (2010)	0,888[4] (sijalla 8)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous	1,9 [2] %
– teollisuus	27,1 %
– palvelut	71,0 %
Aikavyöhyke	-3:30 – UTC-8
– kesäaika	UTC-2:30 – UTC-7
Itsenäisyys  – British North America Act  – Westminsterin säädös  – Canada Act	1. heinäkuuta 1867 11. joulukuuta 1931 17. huhtikuuta 1982
Lyhenne	CA
– ajoneuvot:	CDN
– lentokoneet:	C / CF
Kansainvälinen suuntanumero	+1
Motto	A Mari Usque Ad Mare (lat. ’Mereltä merelle’)
Kansallislaulu	O Canada

Kanada on Kansainyhteisöön kuuluva liittovaltio Pohjois-Amerikassa. Ainoa maarajanaapuri on Yhdysvallat, johon Kanada rajoittuu etelässä ja Alaskan osavaltioon luoteessa. Pohjoisessa Kanada rajoittuu Pohjoiseen jäämereen (aluevesiraja Tanskan Grönlannin kanssa koillisessa), idässä Atlantin valtamereen (aluevesiraja Ranskan Saint-Pierre ja Miquelonin kanssa) ja lännessä Tyyneenmereen. Kanada on pinta-alaltaan maailman toiseksi suurin valtio (noin 10 miljoonaa neliökilometriä) ja väkiluvultaan 36. suurin valtio (noin 33,5 miljoonaa). Sen viralliset kielet ovat englanti ja ranska ja pääkaupunki on Ottawa.

Paleointiaanit saapuivat Kanadaan noin 16 000 vuotta sitten, ja nykyisten inuitien edeltäjä Thulen kulttuuri muodostui noin vuonna 1000. Viikingit asuttivat itärannikkoa hetkellisesti samoihin aikoihin, mutta Kanadan varsinaisesti löysi John Cabot. Ranska alkoi asuttaa maata 1530-luvulla ja Britannia kiinnostui alueesta sen turkismaiden ansiosta. Hudson's Bay Company hallitsi pitkään suurta osaa Kanadasta, ja Ranska menetti 1763 Kanadan Britannialle. Kanada itsenäistyi 1931 ja on sen jälkeen toiminut aktiivisesti kansainvälisissä järjestöissä, muun muassa YK:n ja Naton perustamisessa.

Kanada on perustuslaillinen monarkia ja parlamentaarinen demokratia, jonka valtionpäämies on Yhdistyneen kuningaskunnan monarkki Elisabet II. Varsinaista valtaa pitää kuitenkin Kanadan pääministeri. Maan sisäpolitiikkaa on 1900-luvulla hiertänyt ranskankielisen Quebecin kysymys. Provinssi on pyrkinyt kahteen otteeseen eroamaan liittovaltiosta. Palvelusektori on Kanadan talouden tärkein toimiala, mutta maa on myös merkittävä maataloustuotteiden tuottaja, ja lisäksi maalla on merkittävät kaivannaisvarat. Ulkomaankauppa suuntautuu suurimmaksi osaksi Yhdysvaltoihin, ja maa kuuluu Yhdysvaltain ja Meksikon lisäksi Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alueeseen.

Kanada on monikulttuurinen valtio, mutta maahan ovat vaikuttaneet erityisesti englantilainen, ranskalainen ja amerikkalainen kulttuuri. Yhdysvaltalaisen kulttuurin on pelätty syrjäyttävän oman kulttuurin, joten hallitus on rohkaissut mediaa tuomaan esiin kanadalaista kulttuuria. Populaarikultturin edustajista useimmat ovat tehneet uransa ulkomailla, ja esimerkiksi useimmat tunnetuimmista kanadalaisista näyttelijöistä yhdistetään Hollywoodiin. Kanadan suosituin urheilulaji on jääkiekko, joka on haavipallon kanssa maan virallinen kansallisurheilulaji.

Sisällysluettelo 1 Nimi 2 Maantiede 2.1 Ilmasto 2.2 Kasvillisuus 2.3 Eläimistö 2.4 Luonnonsuojelu 3 Historia 3.1 Esihistoria ja löytäminen 3.2 Siirtomaaksi 3.3 1900-luku ja itsenäisyyden aika 4 Politiikka 4.1 Poliittinen järjestelmä 4.2 Quebecin kysymys 4.3 Ulko- ja turvallisuuspolitiikka 5 Provinssit ja territoriot 6 Talous 6.1 Yleistä 6.2 Toimialat ja ulkomaankauppa 6.3 Energia 7 Liikenne 8 Väestö 8.1 Väestöjakauma 8.2 Etniset ryhmät 8.3 Uskonto 8.4 Kieli 8.5 Suurimmat kaupungit 9 Koulutus 10 Kulttuuri 10.1 Erityispiirteet 10.2 Taiteet 10.3 Media 10.4 Urheilu 11 Lähteet 11.1 Viitteet 12 Kirjallisuutta 13 Aiheesta muualla

Nimi [muokkaa]

Kanadan nimen uskotaan tulleen irokeesien sanasta kanata, joka tarkoittaa ’kylää’ tai ’asutusta’. Vuonna 1535 paikalliset asukkaat käyttivät sanaa kertoakseen Jacques Cartierille, missä Stadacona, nykyisen Québecin kaupungin alue, sijaitsee. Cartier viittasi sanalla Canada Stadaconan lisäksi Stadaconan heimopäällikkö Donnaconan vallan alaisiin alueisiin. Vuonna 1547 kartoissa alettiin käyttää samaa nimeä alueesta ja sen ympäristöstä. Lopulta nimitys vahvistui käsittämään suurin piirtein nykyistä Kanadaa, kun Britannian Pohjois-Amerikan siirtomaat yhdistetiin 1867 Kanadan dominioksi.^[5]

Maantiede [muokkaa]

Pääartikkeli: Kanadan maantiede

Kanada käsittää Pohjois-Amerikan pohjoisosan (58 %) Alaskaa lukuun ottamatta ja on kokonaispinta-alaltaan maailman toiseksi suurin valtio Venäjän jälkeen. Suuri osa Pohjois-Kanadasta on kuitenkin kylmyyden takia viljelykelvotonta, ja niinpä Kanada onkin viljelyskelpoiselta pinta-alaltaan vasta neljänneksi suurin valtio Venäjän, Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen. Kanadan väestötiheys on 3,5 asukasta neliökilometriä kohden, mikä tekee siitä yhden maailman harvimmin asutuista maista.^[6]

Maantieteellisesti Kanada voidaan jakaa kuuteen alueeseen, Kanadan kilpeen, sisämaan tasankoihin, Suurten järvien–Saint Lawrencen alankoon, Appalakeihin, Kordillieerehin ja arktisiin saariin.^[7] Kanadan kilpi on vanha peruskallioalue, joka muodostaa noin puolet Kanadan pinta-alasta. Alue on muinaista kulunutta vuoristoa, joka ympäröi Hudsoninlahtea.^[8] Kanadan kilven kaakkoispuolella on Suurien järvien ja Saint Lawrence -joen alue, joka ulottuu Ontarion eteläosista Quebecin lounaisosiin. Quebecin itäpuolella kohoavat Appalakit. Kanadan kilvestä lounaaseen on Kanadaan ulottuva Suurten tasankojen jatke. Länteenpäin mentäessä maa kohoaa.^[9] Tasankojen länsipuolella onkin useista vuoristoista muodostunut Kordillieerit. Kalliovuoret kohoavat tasankojen länsipuolella, ja Yukonissa sijaitseva Kandan korkein vuori Mount Logan (5 959 m) kuuluu Saint Eliasin vuoriin. Kanadan pohjoisosan muodostavat arktiset saaret, jossa on monia suuria saaria.^[10]

Peräti viidesosa Kanadan pinta-alasta on järviä tai kosteikoita. Suurimmat järvet ovat Yhdysvaltain rajalla olevat Suuret järvet, Koillisterritorioiden Iso Karhujärvi ja Iso Orjajärvi sekä Manitoban Winnipegjärvi. Noin kolme neljäsosaa Kanadasta kuuluu Jäämeren valuma-alueeseen. Jäämereen laskeva Mackenzie on Kanadan pisin joki (4 241 kilometriä) ja sen valuma-alue on 1 800 000 neliökilometriä. Suuret järvet kuuluvat Atlanttiin laskevaan Saint Lawrence -joen vesistöön. Fraser on pisin kokonaan Kanadan puolella oleva joki, joka laskee Tyyneenmereen.^[7]

Maan tiheimmin asuttu alue on Quebecin ja Windsorin välinen alue Itä-Kanadassa.^[11]

Ilmasto [muokkaa]

Ilmasto on vaihtelevaa Kanadan eri osissa. Yli puolet maasta on subarktisen ilmaston vaikutusalueella. Siellä kesät ovat viileitä ja talvet erittäin kylmiä.^[12] Keskisissä eteläosissa, tasankoalueilla on puolestaan tyypillinen mannerilmasto kuumine kesineen ja kylmine talvineen. Suuret järvet puolestaan leudontavat Etelä-Ontarion ja Quebecin ilmastoa.^[7]

Talvisin keskilämpötila on lähes koko maassa pakkasen puolella. Poikkeuksena on vain länsirannikko, ja esimerkiksi Vancouverin tammikuun keskilämpötila on 3 astetta. Kylmimmät talvilämpötilat ovat sisämaassa ja pohjoisosissa. Yukonin Snagissa on mitattu pakkasennätys, –63 astetta.^[7] Rannikkoalueiden lämpötila on kesäisin noin 20 °C:n paikkeilla, kun taas keskisessä Kanadassa kesän keskimääräinen ylin lämpötila on yleensä noin 25–30 °C. Arktisten alueiden kesäkuukausien lämpötilat ovat korkeintaan 15 °C:n paikkeilla.

Rannikkoalueilla sataa paljon, länsirannikolla erityisesti talvikuukausina. Kordillieerit aiheuttavatkin runsaasti orografista sadetta ja paikoin Brittiläisen Kolumbian rannikolla voi sataa jopa 2 500 millimetriä vuodessa. Lännen sateet jäävät Kordillieereille, minkä vuoksi preeria-alueilla sataa vähän, harvoin yli 400 millimetriä vuodessa. Arktiset alueet saavat kuitenkin vieläkin vähemmän sadetta. Suuret järvet, Hudsoninlahti ja Atlantti kosteuttavat Kanadan länsiosia, ja aivan länsirannikolla sataa taas yli tuhat millimetriä vuodessa.^[7]

Kasvillisuus [muokkaa]

Pohjoinen puuraja kulkee Labradorin itärannalta Ungavan niemimaan yli etelään Hudsoninlahden itärantaa pitkin ja jatkuu sitten mutkitellen luoteeseen Mackenziejoen alajuoksulle saakka ja siitä edelleen Alaskaan. Puurajan pohjoispuolella on hyvin vähän tai ei ollenkaan hedelmällistä maaperää, ja pääosa maasta onkin tundraa. Eteläisimpien tundra-alueiden kasvillisuus koostuu matalasta pensaikosta, ruohikosta ja sarakasveista. Pohjoisimmat osat ovat matalampia, sillä kymmenesosa niistä on arktisille erämaille tyypillisen sammalen peitossa.^[13]

Puurajan eteläpuolella, Alaskasta Kanadan pohjoisten territorioiden yli Newfoundlandiin, sijaitsee yksi maailman suurimmista havupuualueista. Se koostuu paljolti valko- ja mustakuusesta. Muita puita ovat palsamipihta, banksinmänty ja jotkin lehtipuut, kuten paperikoivu ja haavat.^[13] Idässä, Suurilta järviltä Atlantin rannikolle, kasvaa pääasiallisesti sekametsiä, joissa esiintyy muun muassa sokerivaahteroita, amerikanpyökkejä, koivuja, mäntyjä ja kanadanhemlokkeja. Etelärajan hedelmälliset alangot ovat olleet lehtimetsien peitossa ennen kuin alueet otettiin viljelysmaaksi. Siellä kukkii kuitenkin harvoissa metsätilkuissa vielä pähkinäpuiden, tammien ja jalavien lisäksi amerikankastanjoita, vaahteroita sekä hikkoreita.^[13] Lännen vuoristoalueella ovat metsäkuuset, douglaskuuset ja kontortamännyt laajimmin levinneitä. Ylängöillä kasvaa lisäksi haapoja ja keltamäntyjä. Sateisen Tyynenmeren rannikon kasvillisuutta hallitsevat paksut ja korkeat douglaskuuset, jättituijat ja hemlokit.^[13][14]

Preeria-alueet ovat liian kuivia muuten kuin yksittäisten metsikköjen kasvattamiseen. Alkuperäisistä laajoista mäkisistä niittymaista on nykyään vain vähän jäljellä, sillä ne ovat kadonneet lähes kokonaan nykyään tunnettujen vehnävyöhykkeiden alta.^[15]

Eläimistö [muokkaa]

Pohjoisen vesistöt tarjoavat ravintoa valaille, mursuille, hylkeille ja osittain vedessä eläville jääkarhuille. Tundralla elää myskihärkiä, karibuja, susia, naaleja ja sopuleja. Myös monet muuttolinnut, kuten ruokit, sorsat, lokit, tiirat ja monet muut merilinnut, viettävät kesän tundralla.^[13]

Pohjoisen metsät ovat sopivaa elinympäristöä karibuille, vapiteille, ilveksille sekä musta- ja ruskeakarhuille. Majavat, näädät, piisamit ja minkit ovat myös vielä nykyäänkin laajalti turkiskaupan perusta. Etelässä on paljon vapiteja, kun taas tiheämmin asutuilla alueilla on ennen kaikkea pienempiä nisäkkäitä, kuten harmaa-, puna- ja maaoravia, kärppiä sekä amerikansaukkoja. Hyvin monimuotoiseen lintumaailmaan lukeutuvat muun muassa kardinaalit, kerttulit, idänlehtoturpiaalit ja naukumatkijat. Alueelle on levinnyt lisäksi eurooppalaisia lintuja, kuten varpusia ja ja kottaraisia. Preeria-alueilla elää pienempiä eläimiä, kuten jäniksiä, taskurottia ja suippopyrstökanoja sekä viimeiset biisonit ja hanka-antiloopit. Lännen vuoristoissa elää oloihin hyvin sopeutuneita eläinlajeja, kuten paksusarvilampaita ja lumivuohia.^[13]

Luonnonsuojelu [muokkaa]

Kanadassa on 36 kansallispuistoa ja 6 kansallista luonnonsuojelualuetta.^[16] Kanadan kansallispuistojärjestelmän tarkoituksena on suojella alueita jokaiselta Kanadan 39 maantieteelliseltä alueelta. Puistolla on suuria kokoeroja, sillä Saint Lawrencen saarten kansallispuisto on alle yhdeksän neliökilometrin laajuinen, kun Wood Buffalon kansallispuisto on lähes 45 000 neliökilometriä. Tunnetuimpia puistoja ovat Banffin ja Jasperin kansallispuistot.^[17]

Historia [muokkaa]

Pääartikkeli: Kanadan historia

Esihistoria ja löytäminen [muokkaa]

Ensimmäisten ihmisten arvellaan saapuneen Pohjois-Amerikkaan viimeisen jääkauden aikana Beringinsalmen kohdalla olleen Beringian maakannaksen yli noin 30 000–12 000 vuotta sitten. Noin 10 000 vuotta sitten vetäytyvän jään perässä muuttaneet paleointiaanit olivat asuttaneet Kanadan eteläosat.^[18] Toinen muuttoaalto alkoi noin 4 500 vuotta sitten, jolloin pohjoisosiin muuttivat inuittien esi-isät. Ensimmäiset kuuluivat Dorsetin kulttuuriin, jonka syrjäytti noin vuonna 1000 Thulen kulttuuri.^[19] Viikingit kävivät Newfoundlandin rannikolla jo noin vuonna 1000.^[20][21]

Vuonna 1497 Englannin palveluksessa purjehtinut venetsialainen John Cabot nousi maihin Newfoundlandiksi kutsumallaan alueella mahdollisesti Saint Lawrence -joen suulla. Ei ole kuitenkaan varmaa, saapuiko Cabot todella nykyiseen Newfoundlandiin, Nova Scotiaan vai Maineen.^[22] Cabotin jälkeen Newfoundlandin rannikolle tuli muun muassa eurooppalaisia kalastajia ja portugalilaisia retkikuntia.^[23] Merkittävimmiksi tutkimusmatkoiksi osoittautuivat ranskalaisen Jacques Cartier’n kolme matkaa Saint Lawrence -joelle, jolle hän saapui 1535.^[24] Cartier’n oletetaan antaneen Kanadalle myös sen nimen.^[25]

Siirtomaaksi [muokkaa]

1500-luvun lopulla englantilaiset alkoivat etsiä luoteisväylää, ja Humphrey Gilbert julisti 1583 Newfoundlandin Elisabet I:n nimissä Englannin hallitsemaksi alueeksi.^[26] Ranskalaiset perustivat 1604 siirtokunnan, jota alettiin pian kutsua Uudeksi-Ranskaksi. Ensimmäiset asemat hylättiin, mutta vuonna 1608 Samuel de Champlain perusti Quebecin.^[27] Vuonna 1663 Ludvig XIV teki Uudesta Ranskasta Ranskan siirtomaan.^[28] Ranskalaiset alkoivat käydä turkiskauppaa laajalla alueella. Englantilaisetkin olivat kiinnostuneita ja perustivat 1670 Hudson's Bay Companyn. Seuraavan vuosisadan aikana ranskalaisten valta alueella alkoi murentua, ja James Wolfen johdolla englantilaiset valtasivat 1759 Quebecin ja Montrealin. Pariisin rauhassa 1763 Ranska luovutti kanadalaiset alueensa Britannialle.^[25]

Kuvernööri Guy Carleton antoi kanadanranskalaisille muun muassa oikeuden omaan uskontoonsa ja varmisti näin ranskalaisten uskollisuuden Amerikan vallankumouksen aikaan. Vallankumouksen jälkeen noin 50 000 brittihallinnolle uskollista lojalistia pakeni Kanadaan Yhdysvalloista. Suurin osa heistä muutti Nova Scotiaan ja New Brunswickiin. Britit jakoivat 1784 Kanadan kahteen osaan: itäosassa sijainneeseen ranskalaiseen ja katoliseen Ala-Kanadaan, ja lännessä sijainneeseen brittiläiseen ja protestanttiseen Ylä-Kanadaan. Valta pysyi kummassakin siirtokunnassa englantilaisella kauppiaseliitillä, mikä aiheutti vastustusta varsinkin ranskalaisessa Ala-Kanadassa.^[29]

Vuoden 1812 sota, käytiin Yhdysvaltain ja Britannian välillä. Siinä Kanadasta tuli merkittävä taistelukenttä. Sodan aikana Yhdysvallat yritti liittää Kanadan itseensä, mutta sota päättyi lopulta umpikujaan.^[30] Gentin rauhassa 1814 palautettiin sotaa edeltävä tilanne, mutta siinä myös määritellään Yhdysvaltain ja Kanadan raja Lake of the Woodsille asti.^[7] Britannian kiinnostus oli suunnattu enemmän Euroopassa käytyihin Napoleonin sotiin, joiden päätyttyä Euroopassa marraskuussa 1815 alkoi laajamittainen siirtolaisuus Euroopasta Kanadaan.^[31] Vuoden 1812 sodan jälkeen pienen eliitin valta kasvoi, mikä kärjistyi 1837 kummassakin siirtokunnassa alkaneeseen kapinaan. Tämän jälkeen siirtokunnat liitettiin 1840 yhteen Kanadan provinssiksi ja perustettiin Kanadan parlamentti, johon kumpikin siirtokunnista sai yhtä monta paikkaa.^[29]

Moderni Kanada syntyi, kun Nova Scotian, New Brunswickin, Prinssi Edwardin saaren, Ontarion ja Quebecin edustajat muotoilivat kansakunnan perustuksen. Perustuslaki hyväksyttiin 1867 ja itsehallinnollista konfederaatiota kutsuttiin alkujaan Kanadan dominioksi. Se alkoi heti pyrkimään laajentumaan länteen, ja ensimmäisen pääministerin John A. Macdonaldin hallitus osti 1869 Hudson’s Bay Companylta Rupertinmaan 300 000 punnalla.^[32] Louis Rielin johtaman Redjoen kapinan takia osto virallistui vasta seuraavana vuonna.^[33] Lisäksi kapinan seurauksena métiseille lohkaistiin uudesta Luoteisterritoriot-nimellä tunnetusta alueesta Manitoban provinssi. Brittiläinen Kolumbia liittyi 1871 dominioon talousvaikeuksien takia, ja sille luvattu Canadian Pacific Railway valmistui 1885.^[32]

1900-luku ja itsenäisyyden aika [muokkaa]

Osittain rautatien ansiosta maahanmuutto Kanadaan vilkastui 1800-luvun lopussa, ja vuosien 1885–1914 aikana noin 4,5 miljoonaa ihmistä tuli Kanadaan.^[34] Monet muuttivat preerioiden alueelle, ja Luoteisterritorioista irrotettiin 1905 heille kaksi uutta provinssia, Saskatchewan ja Alberta.^[7]

Kanada oli mukana ensimmäisessä maailmansodassa osana brittiläistä imperiumia. Sodan alkuvuosina yli 300 000 vapaaehtoista lähti sotaan, mutta vuonna 1917 otettiin maassa käyttöön asevelvollisuus, mikä kiristi erityisesti quebecilaisia. Sodan jälkeen William Lyon Mackenzie King alkoi ajaa Kanadan itsenäisyyttä, ja vuonna 1919 Kanadasta tuli Kansainliiton jäsen. Kanada itsenäistyi 1931, kun Britannian parlamentti hyväksyi Westminsterin säädöksen. Britannialle jäi silti oikeus puuttua Kanadan perustuslakiin.^[34]

1930-luvun lama koetteli pahasti Kanadaa ja erityisesti sen preeriaprovinsseja. Toiseen maailmansotaan Kanada osallistui itsenäisenä valtiona ja julisti sodan natsi-Saksalle 10. syyskuuta 1939. Sotaan osallistui yli miljoona kanadalaista, ja heidän panoksensa oli erityisen suuri taistelussa Atlantista.^[7] Sodan jälkeen Kanada ajoi aktiivisesti Yhdistyneiden kansakuntien perustamista.^[35] Kanada oli yksi 50 YK:n peruskirjan allekirjoittajista vuonna 1945.^[36] Kanadalla oli keskeinen rooli myös Naton perustamisessa,^[37] ja maan ulkoministeri Lester B. Pearson sai Nobelin rauhanpalkinnon ehdotettuaan Suezin kriisin aikaan YK:n rauhanturvajoukkojen perustamista.^[38] Kanada on ollut jatkossakin aktiivisesti mukana YK:n rauhanturvaoperaatioissa.^[7]

Quebecissä alkoi itsenäisyysliike kukoistaa 1960-luvulla, ja Quebecin vapautusarmeijan terrori huipentui 1970, kun työministeri Pierre Laporte kaapattiin ja tapettiin. Pääministeri Pierre Trudeau ajoi kaksikielisyyspolitiikkaa, mutta Quebecissa valtaan noussut Parti Québécois (PQ) kannatti provinssin itsenäisyyttä ja heikensi englannin kielen asemaa. PQ järjesti 1980 provinssissa kansanäänestyksen itsenäisyydestä, mutta eroa vastusti 59 prosenttia äänestäjistä.^[39] Trudeau ajoi äänestyksen jälkeen perustuslakiin muutoksen, joka määritteli Kanadan monikulttuuriseksi ja kaksikieliseksi kokonaisuudeksi. Samalla perustuslaista poistettiin viimeiset hallinnolliset siteet Britanniaan.^[40] Pääministeri Brian Mulroney yritti korjata liittovaltion ja Quebecin välejä kahdella sopimusehdotuksella, mutta kumpikin hylättiin. Quebecissa järjestettiinkin 1995 uusi kansanäänestys, jossa eron vastustajat saivat niukan enemmistön, 50,6 prosenttia äänistä.^[41] Samaan aikaan kärjistyivät myös liittovaltion ja alkuperäisasukkaiden välit, ja Okan selkkauksessa kuoli yksi poliisi. Riidat liittyivät lähinnä maanomistuskysymyksiin, joiden pohjalta myös luotiin Nunavutin territorio.^[42]

Kanada, Yhdysvallat ja Meksiko perustivat 1992 NAFTA-vapaakauppasopimuksen. Vaikka Kanadan ja Yhdysvaltain taloudelliset suhteet ovat olleet tiiviit, niin maiden välistä politiikkaa hiersi kuitenkin muun muassa Jean Chrétienin hallinnon päätös jättää Kanada Irakin sodan ulkopuolelle.^[43] Liberaalipuolue menetti johtavan asemansa, kun marraskuussa 2005 Paul Martinin hallitus sai epäluottamuslauseen korruptioskandaalin takia. Stephen Harper nousi tämän jälkeen pääministeriksi.^[7] Harperin aikana parlamentti antoi Quebecin provinssille kansakunnan statuksen.^[44] Vuonna 2008 alkaneesta taantumasta Kanada selvisi muita G8-maita paremmin.^[7] Joulukuussa 2011 Kanada irtaantui ensimmäisenä valtiona Kioton pöytäkirjasta.^[45]

Politiikka [muokkaa]

Pääartikkeli: Kanadan politiikka

Poliittinen järjestelmä [muokkaa]

Kanada on perustuslaillinen monarkia, mikä on Amerikan mantereella poikkeuksellista, sillä muut Amerikan maat ovat tasavaltoja. Suurimmat valtaoikeudet Kanadassa ovat Yhdistyneen kuningaskunnan monarkilla, vuodesta 1952 Elisabet II:lla, mutta hän välttää puuttumasta Kanadan kuten omankin maansa politiikkaan ja ylin käytännön vallankäyttäjä on Kanadassakin pääministeri. Kanadan poliittisen järjestelmän pääasiallisena esikuvana on entisen siirtomaaisännän Yhdistyneeltä kuningaskunnan järjestelmä, eikä siinä ole varsinaisesti erotettu lainsäädäntö- ja toimeenpanovaltaa.^[46] Hallintojärjestelmä on parlamentaarisen demokraattinen kuten Yhdistyneessä kuningaskunnassakin. Kuitenkin se eroaa brittiläisestä järjestelmästä siinä, että maa on provinsseista ja territoriosta koostuva liittovaltio ja siinä, että maalla on kirjoitettu perustuslaki, joka ohjaa maan laillisia puitteita ja muodostuu kirjoitetusta tekstistä sekä kirjoittamattomista käytännöistä. Perustuslain tärkeimmät osat ovat liittovaltion valtiomuodon ja perustuslailliset elimet asettanut vuoden 1867 säädös ja vuoden 1982 lisäys.^[47]

Kanada on osa Commonwealth realmia, yksi Kansainyhteisön jäsenistä, ja sen valtionpäämiehenä toimii virallisesti Ison-Britannian kuningatar Elisabet II. Elisabet on hallinnut Kanadaa yhtäjaksoisesti 6. helmikuuta 1952 lähtien.^[48] Kuningattaren edustaja Kanadassa on kenraalikuvernööri, jonka Britannian monarkki nimittää Kanadan pääministerin neuvosta. Kenraalikuvernööri on lähinnä muodollinen virka.^[7] Nykyinen kenraalikuvernööri on David Johnston, joka astui virkaansa 1. lokakuuta vuonna 2010.^[49]

Hallinnollinen valta on pääministerillä ja hallituksella. Kenraalikuvernööri nimittää liittoparlamenttivaaleissa eniten ääniä saaneen puolueen johtajan pääministeriksi. Yleensä vaalit voittanut puolue pystyy muodostamaan enemmistöhallituksen, ja loput ministerit nimitetään pääministerin suosituksesta.^[50] Hallituksen jäsenet tulevat joko edustajainhuonesta tai senaatista – pääosa edustajainhuoneesta.^[48] Kanadan historian ensimmäinen pääministeri oli John A. Macdonald. Nykyinen pääministeri on Konservatiivipuolueen johtaja Stephen Harper.^[51] Kanadan parlamentti koostuu edustajainhuoneesta ja senaatista. Edustajainhuoneessa istuu 308 vaaleilla valittua jäsentä, ja parlamenttivaalit pidetään viiden vuoden välein.^[48] Edustajainhuoneella on enemmän valtaa, ja esimerkiksi vain se pystyy tekemään lakialoitteita, joka vaativat julkisten varojen käyttöä.^[7]

Kanadan suurimmat puolueet ovat Québecin itsemääräämisoikeutta ajava Bloc Québécois, sosiaalidemokraattinen New Democratic Party, Liberaalipuolue sekä Konservatiivipuolue.^[52]

Quebecin kysymys [muokkaa]

Kanadan sisäpolitiikkaa on hallinnut 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla Quebecin asemaan liittyneet kysymykset. Ranskankieliseen Quebeciin on kehittynyt omanlainen kulttuurinsa, ja monet quebecilaiset kannattavat separatismia ja eroa Kanadasta. Quebecin tilanteesta on järjestetty kaksi kansanäänestystä, jotka kuitenkin molemmat päättyivät eroamista vastustavien voittoon. Quebecin asemasta on pyritty tekemään myös sopimuksia, joita kaikki provinssit voisivat kannattaa.^[7] Aivan 1900-luvun lopussa Quebecin erohalut ovat kuitenkin vähentyneet. Lisäksi suurin osa nuorista ja maahanmuuttajista eivät kannata eroa, joten todennäköisesti eron kannatus hiipuu entisestään.^[48]

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka [muokkaa]

Ulkopoliittisesti Kanadan tärkein liittolainen on Yhdysvallat; maiden suhteet ovat erityisen tärkeitä taloudellisesti, sillä merkittävä osa kummankin maan viennistä suuntautuu naapurimaahan. Yhdysvaltain, Kanadan ja Meksikon välillä on solmittu NAFTA-vapaakauppasopimus. Maat eivät kuitenkaan aina myötäile toistensa poliittisia ratkaisuja, ja esimerkiksi Kanadan jättäytyminen Irakin sodan ulkopuolelle herätti närää Yhdysvalloissa. Kanada toimii ulkopolitiikassa laaja-alaisesti, ja se kuuluu kaikkiin keskeisiin maailmanjärjestöihin, kuten Yhdistyneisiin kansakuntiin, Natoon, Maailman kauppajärjestöön, OECD:hen, G8-ryhmään, Maailmanpankkiin ja Kansainväliseen valuuttarahastoon.^[53]

Puolustusvoimien vahvuus ei ole ikinä ollut Kanadan turvallisuuspolitiikan keskeisin osa, ja maa käyttää puolustukseensa vähemmän resursseja kuin suurin osa sen Nato-kumppaneista.^[7] Kanadalla on ammattiarmeija, ja sen puolustusvoimat jaetaan maavoimiin, ilmavoimiin ja merivoimiin. Kanada on ollut aktiivinen YK:n rauhanturvaoperaatioissa.^[53]

Provinssit ja territoriot [muokkaa]

Pääartikkeli: Kanadan provinssit ja territoriot

Kanada koostuu kymmenestä provinssista ja kolmesta territoriosta. Provinsseilla on melko suuri itsemääräämisoikeus, territorioilla taas pienempi.^[54]

Provinssit vastaavat suurimmasta osasta yhteiskunnallisia toimintoja – kuten terveydenhuollosta, koulutuksesta ja hyvinvoinnista – ja lisäksi jokaisessa provinssissa on oma pääministerin johtama hallitus ja parlamentti. Kuningattaren edustajana provinsseissa toimii varakuvernööri.^[55] Provinssit keräävät yhdessä enemmän tuloja kuin liittovaltion hallitus. Liittovaltion hallitus voi panna alulle koko valtion kattavia linjauksia, joita provinssien ei ole pakko noudattaa. Kuitenkin provinssit noudattavat lähes aina valtion linjaa.

Lippu	Provinssi	Pääkaupunki	Liittyi liittovaltioon	Väkiluku (2011)[56]	Pinta-ala[57]
	Brittiläinen Kolumbia	Victoria	1871	4 400 057	944 735 km²
	Alberta	Edmonton	1905	3 645 257	661 848 km²
	Saskatchewan	Regina	1905	1 033 381	651 036 km²
	Manitoba	Winnipeg	1870	1 208 268	647 797 km²
	Ontario	Toronto	1867	12 851 821	1 076 395 km²
	Québec	Québec	1867	7 903 001	1 542 056 km²
	New Brunswick	Fredericton	1867	751 171	72 908 km²
	Nova Scotia	Halifax	1867	921 727	55 284 km²
	Prinssi Edwardin saari	Charlottetown	1873	140 204	5 660 km²
	Newfoundland ja Labrador	St. John's	1949	514 536	405 212 km²
Lippu	Territorio	Pääkaupunki	Liittyi liittovaltioon	Väkiluku (2011)	Pinta-ala
	Yukon	Whitehorse	1898	33 897	482 443 km²
	Luoteisterritoriot	Yellowknife	1870	41 462	1 346 106 km²
	Nunavut	Iqaluit	1999	31 906	2 093 190 km²

Talous [muokkaa]

Pääartikkeli: Kanadan talous

Yleistä [muokkaa]

Kanada on hyvin vauras, korkean teknologian teollisuusyhteiskunta, joka muistuttaa Yhdysvaltoja kauppaan keskittyneellä talousjärjestelmällään, tuotantomalleillaan ja korkealla elintasollaan. Viime vuosisadan kasvu lopputuotannon, kaivostoiminnan ja palvelualan sektoreilla on tehnyt maatalousyhteiskunnasta teollistuneen ja kaupungistuneen. Kanada on sekä OECD:n että G8:n jäsen, joten se on myös yksi maailman rikkaimmista ja merkittävimmistä talousmahdeista.^[58] Vuonna 2012 Kanadan bruttokansantuote oli Kansainvälisen valuuttarahaston arvion mukaan maailman kymmenenneksi suurin.^[58]

Vuoden 1989 vapaakauppasopimus Kanadan ja Yhdysvaltain välillä (FTA) ja vuoden 1994 Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus (NAFTA) kasvattivat huomattavasti kauppaa ja taloudellista yhdentymistä Yhdysvaltain kanssa. Kanadan taloudella on mennyt hyvin useasti jopa laskusuhtainteiden aikana. Kansainvälinen taantuma on vaikuttanut kuitenkin myös Kanadassa, ja vuonna 2010 talous kasvoi vain kolmella prosentilla.^[59]

Toimialat ja ulkomaankauppa [muokkaa]

Kuten myös muiden läntisten teollisuusmaiden, Kanadan taloutta hallitsee palvelusektori, joka työllistää noin kolme neljännestä Kanadan asukkaista ja tuottaa yli kaksi kolmasosaa bruttokansantuotteesta.^[2] Palvelualat ovat myös kasvaneet huomattavasti 2000-luvulla. Alan bruttokansantuote kasvoi vuosien 2000–2010 aikana 31,2 prosenttia, ja sen työvoiman määrä kasvoi 2,4 miljoonalla ihmisellä. Erityisen suurta kasvu on ollut Albertan provinssissa, jossa 2000-luvulla palvelujen bruttokansantuote kasvoi 51,2 prosenttia.^[60] Arvonlisäykseltään suurimmat palvelusektorit olivat 2008 rahoitus, vakuutus-, kiinteistö- ja hallintopalvelut, terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut, vähittäiskauppa, tukkukauppa ja julkinen hallinto.^[61] Turismi Kanadaan on myös kasvussa.^[7]

Kanada on yksi maailman tärkeimpiä maataloustuotteiden toimittajia, ja Kanadan preeriat ovat maailman tärkeimpiä vehnän ja muiden viljojen toimittajia. Vain noin kahdeksan prosenttia Kanadan pinta-alasta on viljelykelpoista, ja vain noin kaksi prosenttia työvoimasta^[2] työskentelee maataloudessa. Se on silti merkittävä tekijä maan taloudessa, sillä se tuottaa paljon ruokaa sekä kotimaahan että vientiin ja lisäksi raakamateriaalia elintarviketeollisuuteen.^[7] Parhaat peltomaat sijaitsevat Suurten järvien ja Saint Lawrence -joen lähistöllä,^[62] mutta neljä viidesosa peltomaasta sijaitsee preeriaprovinsseissa.^[7] Vuonna 2006 maassa oli 229 373 maatilaa, ja niiden keskikoko oli noin 295 hehtaaria. Viljeltyä maa-alaa oli vuonna 2006 noin 676 000 neliökilometriä, Vaikka maatilojen määrä vähenee koko ajan, viljelyala on pysynyt suurin piirtein samana 2000-luvulla.^[63]

Kanada on epätavallinen muiden kehittyneiden länsimaiden joukossa, sillä alkutuotanto on tärkeässä osassa sen taloudessa. Kanadan mineraali- ja energiavarat ovat nousseet maan suurimmiksi talouden lähteiksi.^[64] Kanadalla onkin massiiviset mineraalivarat, ja maa on maailman suurimpia uraanin, sinkin, nikkelin, potaskan, asbestin, rikin, kadmiumin ja titaanin tuottajia. Muita merkittäviä kaivannaisia ovat rautamalmi, hiili, maaöljy, kulta, kupari, hopea ja lyijy.^[7]

Tuotantoteollisuus muodostaa noin viidesosan Kanadan bruttokansantuotteesta ja työllistää noin seitsemäsosan työvoimasta.^[7] Bruttokansantuotteeltaan kuusi suurinta teollisuudenalaa ovat liikennevälineiden valmistus, metallien jalostus ja metallituotteiden valmistus, ruokateollisuus, kemikaaliteollisuus, koneiden valmistus sekä puutavaran ja -tuotteiden valmistus.^[65]

Koska Kanadan kotimaanmarkkinat ovat suhteellisen pienet, ulkomaankaupan osuus taloudesta on korostunut. Vienti muodostaakin yli kolmanneksen bruttokansantuotteesta ja työllistää noin kolmanneksen työvoimasta.^[59] Yhdysvallat on Kanadan selvästi suurin kauppakumppani. Kanadan viennistä 72 prosenttia suuntautuu Yhdysvaltoihin ja tuonnista 61,7 prosenttia tulee Yhdysvalloista.^[66] Kiinan rooli on ollut selvässä kasvussa, ja maiden välinen kauppa on triplaantunut 2000-luvun aikana.^[67]

Energia [muokkaa]

Kanada on energian suhteen omavarainen valtio.^[68] Maa oli vuonna 2009 maailman kuudenneksi suurin sähköntuottaja, ja sen vuotuinen tuotanto oli 632 miljardia kWh. Sähköä se kulutti samana vuonna 549 miljardia kWh. Suurin osa maan sähköstä tuotetaan vesivoimalla, ja maa onkin Kiinan jälkeen toiseksi suurin vesisähkön tuottaja. Vesivoiman osuus tuotannosta on 63,1 prosenttia. Hiilivoiman osuus oli 17,4 prosenttia ja ydinvoiman 14,8 prosenttia. Öljyn ja maakaasun osuus oli 4,1 prosenttia.^[69]

Liikenne [muokkaa]

Pääartikkeli: Kanadan liikenne

Kanadan liikenne muodostuu pääasiallisesti suurista maantie- ja rautatiejärjestelmistä, jotka yhdistävät maan suuret kaupungit itä-länsisuunnassa. Maan arktisten alueiden liikennejärjestelmä on näiltä osin merkittävästi kehittymättömämpi, minkä vuoksi lentoliikenne onkin näille alueille hyvin tärkeässä osassa.

Rautatieliikenne oli merkittävässä osassa Kanadaa muodostettaessa, mutta sen merkitys on vähentynyt viime vuosikymmeninä pääosin auto- ja lentoliikenteen suosion vuoksi. Maassa on suuri ja kehittynyt rautatiejärjestelmä, jota käytetään nykyään pääasiassa tavarakuljetukseen. Maassa toimii kaksi suurta yksityistä tavaraliikennettä hoitavaa rautatieyhtiötä, Canadian Pacific Railway ja Canadian National Railway. Valtion omistama VIA Rail hoitaa matkustajaliikennettä lähes koko maan alueella. Kanadan tärkeimmät rautatielinjat ovat kaikki maan eteläosissa, ja suurin osa matkustajaliikenteestä on keskittynyt erityisesti niin sanotun Québecin–Windsorin käytävän alueelle.^[7] Maanalaista metroliikennettä Kanadassa on vain Torontossa ja Montrealissa. Vancouverissa on sen sijaan maanpäällinen monorail. Lisäksi Calgaryssä, Edmontonissa ja Ottawassa on toimiva pikaraitiotiejärjestelmä.^[70]

Kanadan tiheästi asutetuilla alueilla maantieverkko on tiheä, mutta harvaan asutuilla alueilla myös tiet ovat harvassa. Moniin syrjäkyliin kulkee vain metsä- tai kaivosyhtöiden rakentamia teitä, jotka eivät aina ole edes julkisessa käytössä. Suuri valtatiejärjestelmä, Trans-Canada Highway yhdistää Kanadan itä-länsi-suunnassa. Se valmistui 1962 ja mahdollisti 7 821 kilometrin mittaisen automatkan Newfoundlandin St. John’sista Brittiläiseen Kolumbiaan.^[7]

Kanadassa on neljänneksi eniten lentoasemia maailmassa, 1 404. Niistä 18 on yli kolme kilometriä päällystettyä kiitorataa.^[2] Kanadan selvästi suurin lentoasema on Toronton Pearsonin kansainvälinen lentoasema.^[71] Se oli 2010 nousujen ja laskujen perusteella maailman 18. vilkkain lentoasema.^[72] Muita tärkeitä lentoasemia ovat Montreal-Pierre Elliott Trudeaun kansainvälinen lentoasema, Vancouverin kansainvälinen lentoasema sekä Calgaryn kansainvälinen lentoasema. Kanadan päälentoyhtiö on yhtenä turvallisimmista lentoyhtiöistä pidetty Air Canada.^[71]

Vesiliikenteessä kuljetetaan iso osa Kanadan sisäisestä ja ulkomaille suuntautuvasta tavaraliikenteestä. Melkein 3 800 kilometriä pitkä Saint Lawrencen vesitie on tärkeä reitti, jota pitkin kuljetetaan muun muassa viljaa ja rautamalmia.^[7]

Väestö [muokkaa]

Väestötiedot vuoden 2012 arvio 1vuoden 2011 arvio 2vuoden 2009 arvio Lähde:[2]
Ikärakenne	0–14-vuotiaita 15,7 % 15–64-vuotiaita 68,5 % yli 64-vuotiaita 15,9 % 1
Mediaani-ikä	41 vuotta1
Väestönkasvu	0,784 %
Syntyvyys	10,28 / 1 000 henkilöä
Kuolleisuus	8,09 / 1 000 henkilöä
Lapsikuolleisuus	4,85 / 1 000 syntymää
Nettomaahanmuutto	5,65 / 1 000 henkilöä
Eliniänodote	keskiarvo: 81,48 vuotta miehet: 78,89 vuotta naiset: 84,21 vuotta
HIV:n levinneisyys aikuisväestössä	0,3 %2
Lukutaitoisia	99 % väestöstä

Väestöjakauma [muokkaa]

Kanadassa asuu vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan 33 476 688 ihmistä.^[3] Vuoden 2012 arvion mukaan Kanadan asukkaista 15,7 prosenttia oli alle 15-vuotiaita ja 15,9 prosenttia yli 64-vuotiaita. Väestönkasvun arvioitiin olevan 0,784 prosenttia vuonna 2012.^[2]

Suurin osa Kanadan väestöstä asuu maan eteläosassa, 200 kilometrin säteellä Yhdysvaltain-rajasta.^[73] Suurimmat väestökeskittymät ovat Quebecin ja Windsorin välinen noin 1 150 kilometriä pitkä käytävä, jossa asuu noin 60 prosenttia Kanadan väestöstä, Vancouverin metropolialue Brittiläisessä Kolumbiassa, sekä Calgaryn ja Edmontonin välinen käytävä Albertassa.^[74] Kaupungeissa asuu noin 80 prosenttia väestöstä.^[75]

Etniset ryhmät [muokkaa]

Kanadan vapaamielinen maahanmuuttopolitiikka sallii tulijoita lähes joka toisesta maailman maasta. Hyvin monet kansat ovatkin edustettuina Kanadan monikulttuurisessa väestössä. Etniseltä taustaltaan eniten on englantilaisia ja ranskalaisia, mutta myös muiden eurooppalaisten kansojen edustajia on runsaasti. Vuoden 2006 väestönlaskennan mukaan maassa on 42 vähintään sadantuhannen hengen kansanryhmää. Englantilaista syntyperää on 21,0 %, ranskalaista 15,8 %, skotteja 15,1 %, irlantilaisia 13,9 %, saksalaista 10,2 %, italialaista 4,6 %, kiinalaista 4,3 % ja ukrainalaista 3,9 %.^[76] Vuonna 2006 alkuperäisasukkaita Kanadan väestöstä oli noin 3,8 prosenttia. Ontariossa oli eniten alkuperäisasukkaita, mutta Luoteisterritorioissa ja Nunavutissa alkuperäisväestö muodostaa yli puolet asukasluvusta. Alkuperäisväestö kasvaa myös selvästi nopeammin kuin muu osa Kanadan väestöstä.^[77]

Kanadan vuoden 2006 väestönlaskennan mukaan maan asukkaista 19,8 prosenttia oli maahanmuuttajia. Vuosien 1991–2006 maahan muutti keskimäärin 229 000 ulkomaalaista. Seuraavien 20 vuoden aikana ulkomaalaisten määrä voi kasvaa neljä kertaa nopeammin kuin kanadalaisten määrä, ja vuonna 2031 ulkomaalaisia voi olla jo jopa 28 prosenttia.^[78] Toronton metropolialueella peräti 45,7 prosenttia väestöstä oli maahanmuuttajia vuonna 2006. Vancouverin metropolialueella niitä oli 39,6 prosenttia väestöstä, ja muilla alueilla maahanmuuttajien osuus oli alle neljännes väestöstä.^[79]

Uskonto [muokkaa]

Lähes 85 prosenttia kanadalaisista kuuluu johonkin kirkkoon, ja 16 prosenttia määrittelee itsensä uskonnottomiksi. Vuoden 2001 väestönlaskennan mukaan 42,6 prosenttia väestöstä kuului katoliseen kirkkoon ja 23,3 prosenttia oli protestantteja.^[2] Suurimmat protestanttiset ryhmät olivat Kanadan yhdistynyt kirkko ja Kanadan anglikaaninen kirkko. Suurin osa ranskankielisistä on katolilaisia, joten Quebecin asukkaista noin neljä viidesosaa kuuluu katoliseen kirkkoon.^[7] Suurin ei-kristitty ryhmä ovat muslimit, joita on 1,9 prosenttia väestöstä.^[2] Maahanmuuton myötä monien uskontojen, kuten islaminuskon, hindulaisuuden, sikhiläisyyden ja buddhalaisuuden määrä on selvästi nousussa. Myös juutalaisien määrä on kasvussa.^[7]

Kieli [muokkaa]

Kanadan virallisia kieliä ovat englanti ja ranska, jotka ovat myös selvästi puhutuimmat kielet. Englanti on 18,1 miljoonan ja ranska 6,9 miljoonan kanadalaisen äidinkieli. Englanti on pääkieli kaikkialla muualla paitsi Quebecissä, missä lähes 80 prosenttia asukkaista on ranskankielisiä. Quebecin ulkopuolella merkittävimmät ranskankieliset keskittymät ovat Ontariossa, Ottawan ympäristössä ja New Brunswickissa.^[80] Noin 16 % maan väestöstä osaa molempia virallisia kieliä, suurin osa kansasta kuitenkin puhuu vain jompaakumpaa. Pieni vähemmistö väestöstä, 520 385 (alle 2 %) asukkaista ei osaa kumpaakaan virallista kieltä.^[81]

Quebecin virallinen kieli on ranska, ja New Brunswick on maan ainoa virallisesti täysin kaksikielinen provinssi.^[7] Manitobassa ranska on englannin ohella virallinen kieli oikeuslaitoksissa, julkishallinnossa ja koulutusta on lain mukaan saatavilla molemmilla kielillä. Muiden provinssien ainoa virallinen kieli on englanti. Useilla alkuperäisasukkaiden kielillä on virallinen asema Luoteisterritorioissa.^[82] Inuittikielet on Nunavutin puhutuimmat kielet, ja niillä on myös virallinen asema territoriossa.^[83]

Yli 3,4 miljoonaa kanadalaista puhuu äidinkielenään muuta kuin virallista kieltä. Näistä ylivoimaisesti suurin ryhmä on kiinan kieli, jota puhuu lähes 800 000 ihmistä. Seuraavaksi puhutuimmat kielet ovat punjabi, espanja, italia, arabia ja saksa. Kanadan alkuperäisasukkaiden kielten puhujia on maassa noin 129 340, näistä suurimpia ryhmiä ovat creen (47 190) ja inuktitutin (25 290) kielet. Suomen kieltä kotona puhuvia on maassa noin 4 190.^[84] Muita kuin virallisia kieliä äidinkielenään puhuvia on eniten suurissa kaupungeissa, suhteessa eniten on Toronton metropolialueella, jossa noin 40 % väestöstä puhuu muita kieliä. Sen sijaan Montrealin länsipuolella sijaitsevilla metropolialueilla, kuten Winnipegissä, Calgaryssä ja Edmontonissa, on muita kuin virallisia kieliä puhuvia alle viidennes väestöstä.^[85]

Suurimmat kaupungit [muokkaa]

Katso myös: Luettelo Kanadan kaupungeista ja Luettelo Kanadan 100 suurimmasta kaupungista

Suurin osa Kanadasta on erittäin harvaan asuttua tai jopa asumatonta aluetta. Väestö on keskittynyt kaupunkeihin, pääasiassa Yhdysvaltojen vastaisen rajan läheisyyteen. Jopa noin neljäsosa kanadalaisista asuu jossakin kymmenestä suurimmasta kaupungista, ja yli 40 prosenttia jossakin näiden kaupunkien metropolialueista.

Sija	Kaupunki	Provinssi tai territorio	Väestö kaupungin rajojen sisällä (2011) [1]	Väestön tiheys neliö- kilometrillä	Metropolin asukasluku[86]
					miljoonaa (2011)	sija
1	Toronto	Ontario	2 615 060	4 150	5,58	1
2	Montreal	Quebec	1 649 519	4 518	3,82	2
3	Calgary	Alberta	1 096 833	1 329	1,21	5
4	Ottawa	Ontario	883 391	317	1,24	4
5	Edmonton	Alberta	812 201	1 187	1,16	6
6	Mississauga	Ontario	713 443	2 440	–1	–
7	Winnipeg	Manitoba	663 617	1 430	0,73	8
8	Vancouver	Brittiläinen Kolumbia	603 502	5 249	2,31	3
9	Brampton	Ontario	523 911	1 967	–1	–
10	Hamilton	Ontario	519 949	465	0,72	9

¹ Osa Toronton metropolia.

Koulutus [muokkaa]

Pääartikkeli: Koulutus Kanadassa

Kanadassa koulutus on provinssien ja niiden opetusministeriöiden järjestämää, ja jokaisessa provinssissa on hieman oma koululaitoksensa.^[87] Liittovaltion vastuulla on kuitenkin järjestää koulutus territorioissa, intiaanikouluissa, liittovaltion vankiloiden vangeille, Kanadan asevoimien perheenjäsenille sotilastukikohdissa.^[7] Valtio kuluttaa noin viisi prosenttia bruttokansantuotteestaan koulutukseen.^[88] Suurimmassa osassa valtiota on mahdollisuus opiskella sekä englanniksi että ranskaksi. Vanhempien ei tarvitse laittaa lapsiaan julkiseen kouluun, ja arviolta 6–8 prosenttia oppilaista käykin yksityistä koulua.^[89] Kansainvälisellä tasolla Kanadan koulutustaso on korkeatasoista. Vuoden 2009 PISA-tutkimuksessa Kanada sijoittui kuudenneksi. Tutkimuksessa huomattiin kuitenkin myös merkittäviä eroja provinssien välillä.^[90]

Valtion tarjoaman koulutuksen ensimmäinen aste on 4–5-vuotiaana aloitettu vapaaehtoinen kindergarten.^[91] Pakollinen peruskoulu alkaa kuuden vuoden iässä.^[92] Oppilaat siirtyvät 14-vuotiaina high schooliin tai muuhun toisen asteen oppilaitokseen, ja lasten täytyy osallistua opetukseen 16-vuotiaiksi. Useimmat kuitenkin käyvät neljävuotisen high schoolin loppuun.^[93]

Yliopistojen suhteen suurin ero provinssien välillä on siinä, kuinka paljon julkista rahoitusta ne saavat toimintaansa. Albertan yliopistojen tuloista noin 72 prosenttia tuli julkisista varoista, kun Nova Scotian yliopistojen valtionosuus oli vain 49 prosenttia tuloista. Quebecin yliopistoissa sen sijaan on pienimmät koulumaksut.^[94] Shanghain Jiao Tong -yliopiston vuoden 2011 yliopistorankingissa kanadalaisista yliopistoista 100 parhaan joukossa olivat Toronton yliopisto, Brittiläisen Kolumbian yliopisto, McGill-yliopisto ja McMaster-yliopisto.^[95]

Kulttuuri [muokkaa]

Pääartikkeli: Kanadalainen kulttuuri

Erityispiirteet [muokkaa]

Kanadalaiseen kulttuuriin ovat vaikuttaneet erityisesti brittiläinen, ranskalainen ja amerikkalainen kulttuuri.^[7] Kanada onkin monikulttuurinen valtio, ja monikulttuurisuus on ollut hallinnon virallinen politiikka vuodesta 1971. Yhdysvallat tunnetaan yleisesti kansojen ”sulatusuunina”, kun Kanada puolestaan on kansojen ”mosaiikki”, jossa jokainen kansanryhmä on muodostanut oman palan mosaaiikkiin.^[96]

Kanadan kulttuurin monimuotoisuutta lisää se, että Britannian ja Ranskan siirtomaavaikutus on ollut myös moninainen. Brittiuudisasukkaiden joukossa oli englantilaisia, irlantilaisia, walesilaisia ja skotteja. Ranskalaiset puolestaan jakautuivat 1760-luvulla kanadanranskalaisiin ja acadialaisiin. Lisäksi britit ja ranskalaiset sekoittuivat alkuperäisasukkaisiin, ja näin syntyivät métisit. Alkuperäiskansat ovat lisäksi jakaantuneet useisiin kulttuuriryhmiin, ja 1800-luvun puolivälistä lähtien maahan on muuttanut runsaasti maahanmuuttajia myös muista maista.^[97]

Yhdysvaltalainen kulttuuri on myös vaikuttanut paljon Kanadaan, ja vuoden 1951 raportin mukaan kanadalainen kulttuuri oli jo lähes sulautunut naapurimaansa kulttuuriin erityisesti yhdysvaltalaisten elokuvien, radiolähetysten ja aikakauslehtien invaasion takia. Tämän jälkeen hallinto ilmoitti, että kanadalaisten medioiden pitää rohkaista julkaisemaan kanadalaisia teoksia.^[7] Esimerkiksi televisio- ja radiokanavien sisällöstä osa täytyy olla kanadalaista tuotantoa, vaadittu osuus vaihtelee ohjelmien ja kanavien formaatin mukaan.^[98]

Kanadan kansallissymboleihin ovat vaikuttaneet maan luonto, historia ja alkuperäiskansat. Erityisesti vaahteranlehti on tunnettu kanadalainen symboli, ja se esiintyykin muun muassa lipussa ja vaakunassa.^[99] Muita tunnettuja symboleja ovat muun muassa majava, vaahterasiirappi, ratsupoliisi ja monarkiaa kuvastava kruunu.^[100] Kanadan kansallislaulu on Calixa Lavalléen säveltämä ”O Canada”.^[101]

Kanadalainen keittiö vaihtelee paljon alueittain. Itäisten provinssien keittiöön on vaikuttanut meren läheisyys, ja niissä syödään esimerkiksi paljon hummereita ja turskaa. New Brunswickissä on jo nähtävissä ranskalaisvaikutteet, ja siellä tarjoillaan sianlihalla täytettyjä perunoita, poutine râpée. Quebecin ruokakulttuuri on hyvin ranskalaista, mutta osavaltio on myös maailman suurin vaahterasiirapin tuottaja. Ontario puolestaan on Kanada pienoiskoossa, ja siellä yhdistyvät monien alueiden ruoat. Alberta on Kanadan naudanlihapääkaupunki. Manitobassa on laajat itäeurooppalaiset vaikutteet, ja sinne on tullut heidän mukanaan muun muassa pierogeita ja makkaroita. Brittiläisessä Kolumbiassa merenantimet ovat jälleen pääosassa. Alkuperäisasukkaiden keittiö on ihan omanlaisensa, ja esimerkiksi inuteilla on monia eksoottisempia ruokalajeja, kuten valaanihosta tehty maktaaq.^[102]

Taiteet [muokkaa]

Kanadan taiteet ovat käytännössä vasta 1900-luvulla alkaneet saada omaleimaisia piirteitä.^[103] Kanadalainen maalaustaide on tyypillisimillään maisemamaalausta. Ensimmäisenä selvästi kanadalaisen tyyliin kehitti 1920-luvulla niin sanottu Seitsemän ryhmä, jonka jäsenet maalasi myös maisemia. Vaikka 1900-luvulla Kanadankin kuvataiteessa ovat vaikuttaneet vuosisadan länsimaiset taidesuunnat abstraktista taiteesta käsitetaiteeseen, niin silti maisemat ovat olleet monien taiteilijoiden suosikkiaiheita. Kanadan alkuperäisasukkaat tekivät veistoksia ja käsitöitä paljon ennen eurooppalaisten tuloa, ja niitä on alettu myös pitää taiteena vasta 1900-luvulla.^[7]

Kirjallisuus jakautuu Kanadassa erityisesti englannin- ja ranskankieliseen kirjallisuuteen. Yleisimmät kanadalaisen kirjallisuuden teemat ovat suhtautuminen luontoon ja rajaelämään sekä Kanadan asemaan maailmassa.^[104] Joidenkin kirjallisuudentutkijoiden mielestä kansallista kanadalaista kirjallisuutta ei varsinaisesti ole.^[105] Monet kaupallisesti merkittävimmät kanadalaiskirjailijat, kuten Margaret Atwood, Mordecai Richler, Douglas Coupland ja Michael Ondaatje eivät olekaan teemoiltaan erityisen kanadalaisia.^[103]

Eurooppalaisten maahanmuuttajien ansiosta taidemusiikilla on vahvat perinteet Kanadassa, ja esimerkiksi kaikissa suurimmissa kaupungeissa on oma sinfoniaorkesterinsa. Todennäköisesti tunnetuin kanadalainen klassinen muusikko on pianisti Glenn Gould.^[106] Kanada on tuottanut myös suuren määrän kansainvälisesti menestyneitä populaarimuusikoita, joista kuitenkin monet, kuten Neil Young, Joni Mitchell ja Leonard Cohen, ovat tehneet uransa Kanadan ulkopuolella.^[7] Ensimmäinen todella tunnettu kanadalainen kevyen musiikin esittäjä oli Paul Anka, ja hänen jälkeensä ovat saavuttaneet suosiota muun muassa Shania Twain, k.d. lang ja Céline Dion.^[106]

Kanadassa on syntynyt useita tunnettuja elokuvanäyttelijöitä ja -ohjaajia, mutta he tekevät uraansa usein Hollywoodissa eivätkä näin yleensä saa tunnustusta kanadalaisina. Kanadassa tuotetaan myös monia Hollywood-elokuvia, ja erityisesti Vancouverin seutua on alettu kutsua Pohjois-Hollywoodiksi.^[104] Kanadan oma elokuvatuotanto on kuitenkin vaikeuksissa, sillä yhdysvaltalaiset elokuvat valtaavat usein maan elokuvateatterit, joihin on vaikea saada mahtumaan kotimaassa tehtyjä elokuvia.^[107] Tunnetuimpia kanadalaisia ohjaajia ovat muun muassa David Cronenberg, Paul Haggis ja James Cameron. Tunnettuja näyttelijöitä ovat muun muassa Jim Carrey, Michael J. Fox, Keanu Reeves ja Donald Sutherland.^[104]

Media [muokkaa]

Jokaisessa suuressa tai keskikokoisessa kaupungissa ilmestyy ainakin yksi sanomalehti, ja suurimmissa kaupungeissa on useampiakin päivälehtiä. Kanadassa ilmestyy kaksi suurta ”kansallista” sanomalehteä, jotka ovat molemmat englanninkielisiä, The Globe and Mail ja National Post.^[7] The Globe and Mailin päivälevikki on suurin (317 781). Seuraavaksi suurin lehti on Toronto Star.^[108] Maan suurin lehtikustantaja on Sun Media. Sanomalehtiä palvelee uutistoimisto The Canadien Press.^[7]

Kanadan yleisradioyhtiö on CBC, Canadian Broadcasting Corporation, jolla on sekä englannin- että ranskankielinen televisio- ja radioverkko. Yksityinen CTV on toinen kansallinen verkko. Kanadassa toimii 685 (2007) televisiokanavaa, joista 456 on englanninkielisiä, 103 ranskankielisiä ja 126 muilla kielillä.^[109] Maassa toimii myös 1 222 radiokanavaa, joista 912 on englanninkielisiä, 274 ranskankielisiä ja 36 lähettää ohjelmaa muilla kielillä.^[110]

Tammikuussa 2006 julkaistun tutkimuksen mukaan noin 21,9 miljoonaa kanadalaista eli noin 66 prosenttia maan väestöstä käyttää Internetiä. Internetin käyttäjien määrässä Kanada sijoittuu maailman maista 12. sijalle.^[111]. Laajakaistayhteyksien käyttäjiä maassa on noin 6,7 miljoonaa, mikä on 8. eniten maailmassa.^[112] Vuoteen 2009 mennessä koti-internet liittymiä oli 10,1 miljoonaa, joka on noin 75 prosenttia maan kaikista talouksista. Nopeiden liittymien käyttäjämäärät ovat myös lisääntyneet viime vuosina. Vuonna 2009 1,5 Mbps tai nopeampien liittymien määrä nousi 62 prosenttiin, edellisen vuoden 52 prosentista.^[113]

Urheilu [muokkaa]

Pääartikkeli: Kanadan urheilu

Kanadan viralliset kansallisurheilulajit ovat jääkiekko ja haavipallo eli lacrosse.^[114] Jääkiekko on kuitenkin selvästi suosituin laji, ja vuonna 1917 perustetussa NHL-liigassa kaikki joukkueet olivat alkujaan kanadalaisia.^[115] Nykyään sarjan 30 joukkueesta seitsemän tulee Kanadasta,^[116] mutta kanadalaispelaajia on kuitenkin enemmän kuin muiden maiden pelaajia yhteensä.^[117] Lisäksi monet jääkiekon kautta aikojen parhaista pelaajista, kuten Wayne Gretzky ja Gordie Howe, ovat kanadalaisia.^[7]

Muita paljon seurattuja lajeja ovat muun muassa curling ja kanadalainen jalkapallo^[118]. Golfia, baseballia, hiihtoa, jalkapalloa, lentopalloa ja koripalloa harrastetaan paljon harrastelijatasolla, mutta ammattilaissarjat eivät ole niin laajoja.

Kanadassa on pidetty kolmet olympialaiset, kesäolympialaiset 1976, talviolympialaiset 1988 ja talviolympialaiset 2010. Maa on osallistunut jokaisiin olympialaisiin kesäolympialaisista 1904 lähtien kesäolympialaisia 1980 lukuunottamatta. Kanadan menestyneimmät olympiaurheilijat ovat pyöräilijä ja pikaluistelija Clara Hughes ja pikaluistelija Cindy Klassen.^[119]

Lähteet [muokkaa]

Viitteet [muokkaa]

Kirjallisuutta [muokkaa]

• Henrikson, Markku: Kanada, vaahteranlehden maa. Gaudeamus, 2006. ISBN 951-662-965-2.
• Maailma tänään: Kanada ja Arktis. Bonniers Specialmagasiner A/S, 1997. ISBN 87-427-0793-5.

Aiheesta muualla [muokkaa]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kanada Wikimedia Commonsissa
• Valtion viralliset sivut (englanniksi) (ranskaksi)
• Pääministerin viralliset sivut (englanniksi) (ranskaksi)
• Kenraalikuvernöörin viralliset sivut (englanniksi) (ranskaksi)
• The Atlas of Canada (englanniksi) (ranskaksi) – karttoja
• Statistics Canada (englanniksi) (ranskaksi) – tilastoja
• The Canadian Atlas Online (englanniksi) (ranskaksi)
• Lonely Planet – Canada (englanniksi) – matkailutietoa
• Suomi-Kanada Seura
• Globalis.fi - Kanadan maaprofiili (suomeksi)